Löytöretki kunta-alan tulevaisuuteen - Lappeenranta-seminaari 16. – 17.8.2018

13.4.2018

Vuoden 2018 Lappeenranta-seminaarissa tarkastellaan kunta-alan kilpailukykyä ja siihen liittyviä tekijöitä. Kuulemme, mikä on Suomen julkisen sektorin todellinen tila tänään, mitä voimme odottaa tulevaisuudelta ja miten kävi historian suurimman uudistuksen kanssa.

Tapahtumassa tarkastelemme politiikan ja johtamisen merkitystä kuntien kilpailukyvylle – asiakasta ja henkilöstöä unohtamatta. Oman mielipiteensä asioista esittää myös Suomen kansantaloustieteen grand old man, Sixten Korkman.

Tuttuun tapaan seminaarissa on esillä hyviä kehittämisesimerkkejä, jotka tulevat tänä vuonna Espoosta, Turusta ja Vantaalta.

Seminaarin juontaa Madventures-kaksikko Riku Rantala ja Tuomas Milonoff. Löytöretkellä Suomen kunta-alalle Riku ja Tunna avaavat myös omia näkökulmiaan siihen, millainen maa Suomi tänään ja huomenna on.

Tilaisuus on tarkoitettu päättäjille, henkilöstöjohdolle ja esimiehille, kehittämisen ja yhteistoiminnan asiantuntijoille sekä henkilöstön edustajille.

JUKO on mukana tapahtumassa.

Tilaisuuden ohjelma sekä ilmoittautumislinkki.