KT Kuntatyönantajien ja kunta-alan pääsopijajärjestöjen kannanotto tulevaan hallitusohjelmaan: Tavoitteena vakaa ja ennustettava kunta- ja maakuntatalous

12.12.2018

KT Kuntatyönantajien ja kunta-alan pääsopijajärjestöjen tavoite on, että tulevalla hallituskaudella varmistetaan kuntien ja mahdollisten maakuntien talouden vakaa ja ennustettava kehitys. Tämä mahdollistaa palvelujen suunnitelmallisen kehittämisen yli hallituskausien.

Kuntien ja maakuntien perusrahoituksen tulee olla riittävä, jotta palveluita ei tarvitse rahoittaa erillisen hankerahoituksen turvin.

Mikäli paikallishallinnon järjestettäväksi annetaan uusia tehtäviä, tulee niihin ohjata 100 %:n valtion rahoitus. Sote- ja maakuntauudistuksesta aiheutuvat muutoskustannukset on korvattava täysimääräisesti kunnille ja maakunnille.

Kilpailukykysopimukseen perustuvat väliaikaiset valtionosuusleikkaukset on palautettava kunnille täysimääräisesti leikkausperusteiden päätyttyä.

KT ja pääsopijajärjestöt kantavat vastuuta julkisrahoitteisten palvelujen tuloksellisesta tuottamisesta. Julkisrahoitteisten palveluiden merkitys kansakunnan hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn edistäjinä pitää näkyä hallitusohjelmassa. 

 

Lisätietoja:

KT Kuntatyönantajat
työmarkkinajohtaja Markku Jalonen, p. 040 547 7710

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry
pj. Olli Luukkainen, p. 0500 652 872

Julkisen alan unioni JAU ry
pj. Päivi Niemi-Laine, Julkis- ja hyvinvointialojen liitto JHL, p. 040 702 4772
pj. Maija Pihlajamäki, Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty, p. 0400 537 756

Kunta-alan koulutettu hoitohenkilöstö KOHO ry
pj. Silja Paavola, Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Super, p. 050 527 5085
pj. Millariikka Rytkönen, Tehy, p. 040 82 100 28