Koulutus          Palaute
   
Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry
YLIOPISTOSEKTORIN NEUVOTTELUTIEDOTE 10.3.2010

Yliopistohenkilöstön neuvottelutulos on torjuntavoitto
- ei fantastinen, mutta täyttää lupaukset


Yliopistohenkilöstöä koskevasta historiallisesta työehtosopimuksesta syntyi neuvottelutulos myöhään tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Neuvottelutulos solmittiin henkilöstöä edustavien pääsopijajärjestöjen Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön JUKOn, Palkansaajajärjestö Pardian ja Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n sekä yliopistotyönantajaa edustavien Yksityisen Opetusalan Liiton ja Suomen yliopistojen työnantajayhdistyksen SYTYn kanssa.

Neuvottelutuloksen syntyminen tarkoittaa samalla sitä, että työtaistelu 18.3.2010 peruuntuu.
Neuvottelutuloksen voimaantulo edellyttää kuitenkin osapuolten hallintojen hyväksymistä.


Korotukset kuin valtiolla

Sopimus on kaksivuotinen ja voimassa 1.3.2010 - 29.2.2012. Sopimuksen kustannusvaikutus vuodelle 2010 vastaa valtion virka- ja työehtosopimuksen kustannusvaikutusta.

Vuodelle 2010 on sovittu palkankorotuksesta 1.11.2010, joka on suuruudeltaan 0,98 %. Se sisältää yleiskorotuksen 0,4 % sekä palkkausjärjestelmän kehittämiseen kohdistettavan järjestelyerän 0,58 %. Sen lisäksi maksetaan kuukausipalkasta laskettava 5,5 %:n suuruinen kertaerä marraskuun palkanmaksun yhteydessä. Kertaerä maksetaan niille, joiden työsuhde on voimassa sekä loka- että marraskuussa 2010.

Vuoden 2011 palkankorotuksista neuvotellaan helmikuun 2011 loppuun mennessä. Jos korotuksista ei päästä sopimukseen, sopimus on irtisanottavissa päättymään 28.2.2011.


Huononnukset torjuttiin

Sairausajan palkan heikennykset, työantajan määräämät joustot yleiseen työaikaan, opetus- ja tutkimushenkilöstön työaikaa koskevat puutteellisuudet sekä epätietoisuus työaika- ja työajanvalvontajärjestelmien kohtalosta saatiin torjutuiksi. Kollektiivisopimuksen laajuus turvattiin.

Lisäksi nyt neuvotellut yliopistohenkilöstön palkankorotukset ovat aivan muuta kuin työnantajan ensimmäiset onnettomat ”tarjoukset”.


Neuvotteluprosessi

Neuvotteluissa henkilöstöjärjestöjen ensi sijaisena tavoitteena oli turvata yliopistouudistuksessa henkilöstölle luvatut palvelussuhteen ehdot. Tämän tavoitteen eteen jouduttiin tekemään kovasti töitä. Neuvotteluista muodostui pitkät ja vaikeat.

Neuvottelujen etenemiseen vaikuttivat ratkaisevasti pääsopijajärjestöjen yhtenäisyys sekä kentältä saatu tuki. Neuvotteluja vauhdittivat oleellisesti myös yliopistoissa aktiivisesti käynnistyneet työtaisteluvalmistelut sekä viikko sitten annettu lakkovaroitus.


Keskeinen sisältö

Sairausajan palkka
Virka- ja työsopimussuhteisten erilaiset sairausaikaa koskevat määräykset jouduttiin sovittamaan yhteen. Tästä syystä joidenkin henkilöiden edut paranivat ja joillakin tuli pieniä heikennyksiä. Jos henkilö on ollut yli kuukauden palvelussuhteessa, hän saa 40-60 kalenteripäivää täyttä palkkaa palvelusuhteen pituudesta riippuen ja sen jälkeen 75 prosenttia palkasta yhteensä enintään 365 kalenteripäivän ajan.

Työaikajoustot
Pahimmat työaikaa koskevat joustoesitykset torjuttiin. Muuta kuin opetus- ja tutkimushenkilöstöä koskevat työaikajoustot eivät voi laajentua ilman JUKOn hyväksyntää.

Opetus- ja tutkimushenkilöstö
Opetus- ja tutkimushenkilöstöä koskenut epävarmuus työaika- ja työajanvalvontajärjestelmästä poistuu. 1600 tunnin kokonaistyöaikajärjestelmä koskee 1.8.2010 alkaen myös tutkijoita. Opetuskattoja koskevat suojasäännökset saatiin turvatuiksi lähes JUKOn tavoitteiden mukaisesti. Väitöskirjaa tekevien opetustuntien ohjeellinen määrä on enintään 56 tuntia lukuvuodessa. Tehtävät tulee mitoittaa siten, että väitöskirja on mahdollista saada aikaan suunnitellussa aikataulussa.

Palkkausjärjestelmä
Yliopistojen palkkausjärjestelmä säilyy pääpiirteittäin nykyisen kaltaisena. Neuvottelutulos tekee kuitenkin mahdolliseksi sen, että paikallisesti palkkausjärjestelmästä voidaan ottaa käyttöön omia sovellutuksia. Näistä sopiminen edellyttää kuitenkin JUKOn hyväksyntää.

Isyys- ja hoitovapaa
Sopimukseen saatiin myös valtion sopimuksen mukaisesti palkallinen isyysvapaa kuudelta päivältä sekä palkallisen tilapäisen hoitovapaan pidennys neljään päivään.

Työryhmät
Neuvottelutuloksen perusteella asetetaan palkkausjärjestelmän kehittämistyöryhmä, määräaikaisten työsopimusten käyttöä tarkasteleva työryhmä, yhteistoimintaa ja työsuojelun yhteistoimintaa tarkasteleva työryhmä sekä tilastotyöryhmä.
Määräaikaisten oikeusturva selkiytyi. JUKO voi jatkossa vielä määräaikaisuuden laillisuuden selvittämisen työtuomioistuimeen.


Lisätietoja:

neuvottelija Tarja Niemelä, 050 340 2725;

yliopistoneuvottelukunnan puheenjohtaja Jorma Virkkala, 040 595 3773;

yliopistoneuvottelukunnan varapuheenjohtaja Eeva Rantala, 040 7508 284


Käyttäjätunnus:


Salasana: