Blogi: Yliopistojen työsuhteiden määräaikaisuudet kitkettävä

 

7.2.2019

Yliopistojen opetus- ja tutkimushenkilökunnasta valtaosa työskentelee määräaikaisessa työsuhteessa. Tämä on todella outo tilanne, koska lain mukaan työsuhde on lähtökohtaisesti voimassa toistaiseksi – ei suinkaan määräaikaisesti.

Yliopistojen virkasuhteet muuttuivat työsuhteiksi vuonna 2010. Vaikuttaa kuitenkin siltä, ettei kaikissa yliopistoissa ole tätä muutosta vieläkään täysin ymmärretty.

Näiden lähes kymmenen vuoden aikana yliopistojen henkilöstön palvelussuhteiden kesto ei ole muuttunut vastaamaan lainsäädäntöä. Opetus- ja tutkimushenkilökunnan työsuhteista 70 prosenttia on edelleen määräaikaisia. Jos väitöskirjaa päätoimisesti tekevät pudotetaan ryhmästä pois, määräaikaisten osuus on silti 60 prosenttia. Tämä on melkoinen joukko ihmisiä, sillä yliopistojen henkilöstöstä kaksi kolmasosaa kuuluu nimenomaan opetus- ja tutkimushenkilökuntaan.

Näyttää siis siltä, että yliopistoissa ”virkamääräysten” tekeminen jatkuu edelleen. Erityisesti yliopistojen keskeisen resurssin eli opetus- ja tutkimushenkilökunnan tilanne on epäoikeudenmukainen ja muuhun henkilöstöön verrattuna todella erilainen. Muuta kuin opetus- ja tutkimustyötä tekevillä määräaikaisten työsuhteiden osuus oli nimittäin 18 prosenttia vuoden 2017 syyskuussa. Ja jos tilannetta verrataan esimerkiksi valtion henkilöstöön, ero on vielä suurempi: tuona samaisena vuonna valtion henkilöstöstä määräaikaisessa työsuhteessa oli 15 prosenttia.

On mahdollista, että yliopistojen rahoituksessa tapahtuneet muutokset ja työn järjestäminen projekteiksi ovat hämärtäneet sen seikan, että pysyviä tehtäviä tulee hoitaa toistaiseksi voimassa olevissa työsuhteissa. Nuo syyt eivät ole kuitenkaan kestäviä ja ainoita selityksiä.

Työtuomioistuin ratkaisi vuonna 2017 yliopistojen yleistä työehtosopimusta koskevan riidan, jossa pääasiana oli juuri määräaikaisen työsopimuksen luvallisuus. Tämän ratkaisun jälkeen JUKO ja Sivistystyönantajat ovat käyneet määräaikaisen työsuhteen perusteista myös muutamia erimielisyysneuvotteluja. Nämä neuvottelut ovat päättyneet yksimielisyyteen – ja korvauksiin työntekijälle. Osapuolille näyttää muodostuneen yhteinen käsitys siitä, minkä suuruisella korvaustasolla voidaan näissä asioissa välttyä oikeudenkäynniltä.

Nyt me järjestöt olemme yhteistuumin etenemässä asiassa onneksi muutenkin. Voimassa olevassa työehtosopimuksessa sovimme työryhmätyöstä, joka pureutuu juuri määräaikaisten työsuhteiden ongelmaan vuoden 2019 toukokuun loppuun mennessä.

Yhteinen ryhmämme on jo aloittanut työnsä myönteisessä hengessä. Tällä kertaa se voi hyvinkin onnistua kitkemään määräaikaisiin työsuhteisiin liittyvän ongelman. Näin se päivittäisi yliopistojen henkilöstöpolitiikan voimassa olevan yliopistolain aikaan.

 

Markku Kojo
JUKOn neuvottelupäällikkö
0400 419 784
markku.kojo@juko.fi