Yliopistosektorin neuvottelutoiminta tiivistyy

 

18.5.2016

Yliopistosektorin pääneuvotteluryhmä kokoontui tiistaina 17.5.2016. Keskustelua jatkettiin aikaisemmin jaettujen työnantajan kirjallisten esitysten pohjalta.

Palkansaajat jakoivat oman ehdotuksensa yliopistotason paikallisen sopimisen selviytymislausekkeeksi. Myös työajan pidentämisen eri vaihtoehdoista keskusteltiin.

Neuvotteluaikaa on jäljellä noin puolitoista viikkoa ja useita tapaamisia sovittiin.

Lisätietoja: yliopistoneuvottelukunnan puheenjohtaja Eeva Rantala, p. 040 7508284 ja neuvottelupäällikkö Markku Kojo, p. 0400 419784.

 

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO valvoo jäsentensä oikeudellisia, työmarkkinallisia, taloudellisia ja sosiaalisia etuja. JUKO edustaa yliopistosektorilla yli 18 000 palkansaajaa. Yliopistojen työehtosopimus neuvotellaan Sivistystyönantajat ry:n kanssa. Muita pääsopijajärjestöjä ovat JUKOn lisäksi palkansaajajärjestö Pardia ry ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL.