JUKO jatkaa kasvuaan: Kuntoutusalan Asiantuntijat liittyy vuodenvaihteessa

16.5.2019 15:10

JUKOn edunvalvonta laajenee vuodenvaihteessa kuntoutusalalle, kun perusteilla oleva Kuntoutusalan Asiantuntijat liittyy neuvottelujärjestöön. Neuvottelujohtaja Risto Kangas on hyvillään uudesta jäsenryhmästä. – Kuntoutusalan osaajat kokoavat voimiaan tehostaakseen edunvalvontaansa. On johdonmukaista, että he kuuluvat keskusjärjestö Akavaan, joka arvostaa koulutusta, osaamista ja asiantuntemusta.

- JUKO tulee neuvottelujärjestönä tekemään parhaansa uuden jäsenryhmän palvelemiseksi. Onneksi meillä on jo valmiiksi terveydenhuoltoalan asiantuntemusta ja sitä hankitaan tarvittaessa lisää. Pystymme mukautumaan joustavasti uusien jäsenryhmien erityishaasteisiin, Kangas vakuuttaa.

Kuntoutusalan Asiantuntijat syntyi, kun STTK-lainen Suomen Fysioterapeutit ja akavalainen Suomen Toimintaterapeuttiliitto perustivat yli 10 000 jäsenen yhteisjärjestön viime viikonvaihteessa. Uusi liitto päätti hakea Akavan ja JUKOn jäsenyyttä ensi vuoden alusta alkaen.

JUKO on neuvottelujärjestönä vahvalla kasvu-uralla. Myös terveydenhoitajat, Päällystöliitto ja kirkon nuorisotyöntekijät ovat siirtäneet sille sopimusedunvalvontansa. JUKO neuvottelee yli 200 000 koulutetun palkansaajan palvelussuhteen ehdoista. Kaikkiaan JUKOn sopimusten piirissä on lähes 600 000 suomalaista palkansaajaa.  

 

Lisätietoja:

JUKOn Neuvottelujohtaja Risto Kangas, 040 520 8720