Kirkon työelämä 2020 –ohjelma käyntiin

16.5.2019 15:11

Kirkon työmarkkinalaitos ja kirkon pääsopijajärjestöt ovat kääntäneet työelämään kohdistuvat muutosvaatimukset mahdollisuudeksi. Ne ovat valmistelleet Kirkon työelämä 2020 –ohjelman (Kirteko), jonka tarkoitus on rohkaista kirkon työpaikkoja, niiden johtoa, esimiehiä ja henkilöstöä.

Kirtekon tavoitteet

Kirtekon tarkoitus on käytännönläheinen. Sillä pyritään tavoittamaan laajasti kirkon työpaikoilla tehtävä kehittämistyö ja edistämään sitä monipuolisesti osana kirkon sektorin rakenteellisia ja toiminnallisia uudistuksia. Pitkäntähtäimen tavoitteena on, että kirkon työpaikat ovat Suomen muiden työpaikkojen kanssa Euroopan parhaita vuoteen 2020 mennessä. Kirkon työpaikat olisivat siten tulevaisuuden työpaikkoja, joiden toiminta on kansalaisten ja seurakunnan jäsenten mielestä merkityksellistä ja vaikuttavaa. Ne olisivat työpaikkoja, jotka myös panostavat toiminnan tuloksellisuuden ja työelämän laadun kehittämiseen.

Tukea työpaikkojen omaehtoiselle kehittämiselle

Ohjelma kannustaa ja tukee työpaikkoja työelämän kehittämiseen, joka perustuu omiin lähtökohtiin ja joka kytkeytyy luontevalla tavalla siihen, mitä seurakunnissa on muutoin meneillään. Se rohkaisee ottamaan suuria harppauksia ja innostaa myös pieniin arkisiin kehittämistoimiin ja parannuksiin. Työpaikan toimijoita kannustetaan kehittämisessä yhteistyöhön keskenään. Myös työpaikkojen välistä yhteistyötä pidetään kehittämisprosessien onnistumisen kannalta tärkeänä.

Verkostot toimijoiden kohtaamispaikkana

Ohjelma käynnistettiin Helsingissä 24.4. järjestetyssä Kirkon työelämätoimijoiden verkostotapaamisessa. Verkostot ovat ohjelman keskeisiä toimintatapoja. Ne tarjoavat mahdollisuuden tehdä työpaikkojen kehittämistoimet näkyväksi samalla, kun ne toimivat kohtaamispaikkana kirkon työpaikkojen toimijoille ja työpaikoille kehittämistukea tarjoaville tahoille. Niissä käydään myös keskustelua ajankohtaisista työelämän kehittämisen kysymyksistä, ideoidaan ja työstetään uusia, hyviä toimintatapoja ja käytäntöjä ja jaetaan niitä.

Verkostotapaamiset syksyllä

Seuraavat työelämätoimijoiden verkostotapaamiset järjestetään syksyllä Turussa (22.10), Jyväskylässä (20.11) ja Helsingissä (24.11). Silloin jaetaan tuoreimmat kehittämiskuulumiset ja jatketaan keskustelu työpaikkoja kehittämisessä palvelevista välineistä ja siinä tarvittavasta tuesta. Mukaan ovat tervetulleita sekä ensikertalaiset että vanhat verkostokävijät, kirkkoherrat, talousjohtajat, esimiehet, henkilöstöasioiden asiantuntijat ja henkilöstön edustaja.

Tilaisuuksien järjestelyvastuussa on monipuolinen joukko edustajia Kirkon työmarkkinalaitoksesta, kirkon pääsopijajärjestöistä (JUKO, Kirkon alan unioni, Kirkon alat), Työturvallisuuskeskuksesta, Kirkon koulutuskeskuksesta, tuomiokapituleista ja seurakunnista.

Kirtekosta lisätietoja antavat neuvottelupäällikkö Oili Marttila ja Katariina Kietäväinen Kirkon työmarkkinalaitoksesta, s-posti Enable JavaScript to view..