OAJ:n Luukkainen jatkaa JUKOn johdossa

16.5.2019 15:10

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtaja, kasvatustiet. toht. Olli Luukkainen jatkaa Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn puheenjohtajana. Valinta kaksivuotiskaudelle tehtiin JUKOn liittokokouksessa Helsingissä.

Vuodesta 2010 neuvottelujärjestöä johtanut Luukkainen korostaa julkisen sektorin laadun merkitystä. – Julkiselta sektorilta odotetaan huippukoulutettuja työntekijöitä, huippuunsa viritettyä ja uutta työtä luovaa tutkimusta, kaikkien kansalaisten terveydestä ja sosiaalisista turvaverkoista huolehtimista sekä yhteiskunnan vahvaa infrastruktuuria ja turvallisuutta. Julkisen sektorin työntekijöiden puolustajia ei kuitenkaan näy missään.

 

- Julkisen sektorin täytyy tulevina vuosina nousta ykkösluokan työnantajaksi kilpailukyvyltään. Julkissektorilta jää osaajia runsaasti eläkkeelle, minkä lisäksi sen on kyettävä vastaamaan voimakkaaseen palvelurakenteiden ja organisaatioiden muutokseen. Näissä muutoksissa tarvitaan julkisaloille vahvaa osaamista ja johtamista, Luukkainen huomauttaa.   

 

JUKO on pääsopijajärjestö, joka neuvottelee yli 200 000 koulutetun työntekijän palvelussuhteen ehdoista kunnan, valtion ja kirkon sekä yliopistojen sopimusaloilla. Kaikkiaan JUKOn sopimusten piirissä on jo lähes 600 000 suomalaista palkansaajaa.

 

 

 

lisätiedot:

puheenjohtaja Olli Luukkainen, puh. 0500 652 872

neuvottelujohtaja Risto Kangas, puh. 040 520 8720