Kuntien, hyvinvointialueiden, valtion, yliopistojen ja evankelis-luterilaisen kirkon pääsopijajärjestönä valvomme virka- ja työehtosopimusneuvotteluissa 200 000 korkeakoulutetun asiantuntijan ja esimiehen etuja. Olemme liittojen liitto ja edustamme 36:ta akavalaista ammattiliittoa. Työpaikoilla 3 300 luottamusmiestämme/luottamusedustajaamme takaavat, että JUKO-liittojen jäsenet eivät jää missään tilanteessa yksin. Lue lisää >
Hallituksen esitys oli lausunnolla alkuvuodesta, mutta eduskuntaan se etenee vasta kesällä ja käsittelyyn syysistuntokaudella.
12.6.2026JUKOn hallituksen puheenjohtaja Katarina Murto muistuttaa, että pelkkä suositus palkanmaksusta ei sido työnantajia. "Suositus mahdollistaa, että työnantaja maksaa tai voi olla maksamatta palkkaa, jolloin luottamusedustajien tai luottamusmiesten pitäisi neuvotella asiasta työnantajakohtaisesti."
12.6.2026Erityisesti jatkuva epävarmuus yt-menettelyjen kierre vaikuttavat negatiivisesti yleiseen työilmapiiriin. Järjestöpäällikkö Minna Holm: "Tämä puolestaan lisää kunnissa ja hyvinvointialoilla luottamusedustajien jo ennestään raskasta taakkaa jäsenten edunvalvojina."
11.6.2026Kunta | Epäselvyys TE-palvelujen työaikamuodoista jatkuu – JUKO vei kiistan keskusneuvottelupöytään
Blogi | Oletustemme vangit
Henkilöstöstä on haettu säästöjä kuluneena keväänä sekä hyvinvointialueilla ja valtiolla että kuntasektorilla, kirkon alalla ja yliopistosektorilla.
5.6.2026Kiista työajasta syntyi, kun työllisyys- ja kotouttamispalvelut siirtyivät kuntien vastuulle. "KT:n kanssa ei saatu tuolloin aikaan yhteistä ohjetta työaikamuodon valinnasta, eli mihin tehtäviin sovelletaan toimisto- ja mihin yleistyöaikaa", neuvottelupäällikkö Tomi Törrönen kertoo.
27.5.2026Valtakunnallisissa neuvotteluissa henkilöstöjärjestöt esittivät, että myös lomautusten hyödyntämistä käsiteltäisiin osana vaihtoehtoja virastojen yt-neuvotteluissa. Tähän ratkaisuun ei kuitenkaan päädytty.
9.5.2026Hallituksen esitys oli lausunnolla alkuvuodesta, mutta eduskuntaan se etenee vasta kesällä ja käsittelyyn syysistuntokaudella.
12.6.2026JUKOn hallituksen puheenjohtaja Katarina Murto muistuttaa, että pelkkä suositus palkanmaksusta ei sido työnantajia. "Suositus mahdollistaa, että työnantaja maksaa tai voi olla maksamatta palkkaa, jolloin luottamusedustajien tai luottamusmiesten pitäisi neuvotella asiasta työnantajakohtaisesti."
12.6.2026Erityisesti jatkuva epävarmuus yt-menettelyjen kierre vaikuttavat negatiivisesti yleiseen työilmapiiriin. Järjestöpäällikkö Minna Holm: "Tämä puolestaan lisää kunnissa ja hyvinvointialoilla luottamusedustajien jo ennestään raskasta taakkaa jäsenten edunvalvojina."
11.6.2026Kunta | Epäselvyys TE-palvelujen työaikamuodoista jatkuu – JUKO vei kiistan keskusneuvottelupöytään
Blogi | Oletustemme vangit
Erityisesti jatkuva epävarmuus yt-menettelyjen kierre vaikuttavat negatiivisesti yleiseen työilmapiiriin. Järjestöpäällikkö Minna Holm: "Tämä puolestaan lisää kunnissa ja hyvinvointialoilla luottamusedustajien jo ennestään raskasta taakkaa jäsenten edunvalvojina."
11.6.2026Jukolainen pääluottamusedustaja Sofia Camara kuvailee tunnelmaa epävarmaksi ja kuormittuneeksi. Henkilöstöjärjestöjen mielestä säästötoimia tarkasteltiin liian irrallisina kokonaisuuksina. Itä-Uudenmaan hyvinvointialue on parhaillaan valtiovarainministeriön arviointimenettelyssä vuosien 2023–2024 alijäämän kattamiseksi.
22.5.2026"Vähennysten jälkeen jäljelle jäävän henkilöstön työpaine ei millään tavalla helpotu yt-ratkaisujen seurauksena. Jää seurattavaksi, kuinka kaikki toimenpiteet vaikuttavat hyvinvointialueen palvelutuotantoon", pääluottamusedustajat Kati Lehikoinen ja Nikolai Rintala huomauttavat.
20.5.2026Paljon puhetta työsuojelusta. Lue lisää ja ilmoittaudu Työturvallisuuskeskuksen sivuilla.
27.4.2026Jukolainen pääluottamusmies Heli Tuokkola: "Prosessiin ryhtyminen on molemmille neuvotteluosapuolille ikävä asia."
20.3.2026Kirkon sektorin työpaikoilla toimii nyt liki 260 jukolaista luottamusmiestä. "Täydennysvalintoja kannattaa tehdä edelleen, sillä kaikkia paikkoja ei ole täytetty vielä", neuvottelupäällikkö Anne Mikkola JUKOsta kertoo.
9.3.2026Kirkko | Vielä ehtii!
Erityisesti jatkuva epävarmuus yt-menettelyjen kierre vaikuttavat negatiivisesti yleiseen työilmapiiriin. Järjestöpäällikkö Minna Holm: "Tämä puolestaan lisää kunnissa ja hyvinvointialoilla luottamusedustajien jo ennestään raskasta taakkaa jäsenten edunvalvojina."
11.6.2026Kiista työajasta syntyi, kun työllisyys- ja kotouttamispalvelut siirtyivät kuntien vastuulle. "KT:n kanssa ei saatu tuolloin aikaan yhteistä ohjetta työaikamuodon valinnasta, eli mihin tehtäviin sovelletaan toimisto- ja mihin yleistyöaikaa", neuvottelupäällikkö Tomi Törrönen kertoo.
27.5.2026HSL:n esittämä irtisanottavien määrä pieneni yt-neuvotteluissa 48:sta 38:aan. Lisäksi yhteensä 52 henkilön tehtävät ovat muuttumassa oleellisesti, kun uuden organisaation on määrä tulla voimaan kesäkuun alusta.
11.5.2026Palkat nousevat kaikilla sektoreilla yleisen linjan mukaisesti, kunta- ja hyvinvointialalle syntyi uusi palkkaohjelma. Neuvottelukierros osoitti, että vientimallilaki ei toimi, vaan jäykistää sopimusten kehittämistä.
28.5.2025Palkat nousevat sopimuskaudella yleisen linjan mukaisesti yhteensä 7,8 prosenttia.
22.5.2025Neuvottelutuloksen sisällöstä kerromme, jos kaikkien osapuolten hallinnot hyväksyvät sen.
12.5.2025Valtakunnallisissa neuvotteluissa henkilöstöjärjestöt esittivät, että myös lomautusten hyödyntämistä käsiteltäisiin osana vaihtoehtoja virastojen yt-neuvotteluissa. Tähän ratkaisuun ei kuitenkaan päädytty.
9.5.2026"Valtion määrärahoja tullaan leikkaamaan yhteensä noin 700 miljoonaa hallituksen ehdotuksesta tilanteessa, jossa ainoatakaan tehtävää ei ole vielä lopetettu. Leikkaus on todella massiivinen."
6.5.2026"Jos valtiolle ei jatkossa haluta tulla tekemään parasta mahdollista suoritusta, ei oikeusvaltion ydintä pystytä suojelemaan. Koko valtion henkilöstö tekee tärkeää hyvinvointivaltion ja oikeusvaltion työtä", kirjoittaa JUKOn valtiosektorin neuvottelupäällikkö Minna Salminen.
23.4.2026Blogi | Valtiolla musta kuukausi
Hallituksen esitys oli lausunnolla alkuvuodesta, mutta eduskuntaan se etenee vasta kesällä ja käsittelyyn syysistuntokaudella.
12.6.2026JUKOn hallituksen puheenjohtaja Katarina Murto muistuttaa, että pelkkä suositus palkanmaksusta ei sido työnantajia. "Suositus mahdollistaa, että työnantaja maksaa tai voi olla maksamatta palkkaa, jolloin luottamusedustajien tai luottamusmiesten pitäisi neuvotella asiasta työnantajakohtaisesti."
12.6.2026Erityisesti jatkuva epävarmuus yt-menettelyjen kierre vaikuttavat negatiivisesti yleiseen työilmapiiriin. Järjestöpäällikkö Minna Holm: "Tämä puolestaan lisää kunnissa ja hyvinvointialoilla luottamusedustajien jo ennestään raskasta taakkaa jäsenten edunvalvojina."
11.6.2026Kunta | Epäselvyys TE-palvelujen työaikamuodoista jatkuu – JUKO vei kiistan keskusneuvottelupöytään
Blogi | Oletustemme vangit
JUKOn yliopistosektorin neuvottelupäällikkö Kari Eskola: ”Kokeilun ei ole tarkoitus kasvattaa opetustyön määrää vaan varata työhön riittävästi aikaa ja parantaa laatua sekä opetuksessa että tutkimuksessa.”
8.6.2026”Opetus- ja tutkimushenkilöstön kannalta keskeistä tulevana talvena on, että pääluottamusmiehet pääsevät työnantajan kanssa paikalliseen sopimukseen työsuunnitelman periaatteista”, JUKOn yliopistosektorin neuvottelupäällikkö Kari Eskola kirjoittaa.
26.11.2025”JUKO ei hyväksy rahoitusleikkauksia. Myös TKI-tavoitteen lykkäämisellä olisi merkittäviä vaikutuksia yliopistosektorille.” Julkaisemme lyhyet kommentit sektoreilta valtiovarainministeriön ehdotuksista valtion ensi vuoden budjettiin. Täältä löydät yliopistokommentit.
29.8.2025Ensimmäisinä liikkeelle lähtevät Pirkanmaan hyvinvointialue, Oulun kaupunki sekä Suupohjan koulutus- ja työllisyyskuntayhtymä.
25.2.2026Hyvinvointialueet irtisanoivat lähes 1300 henkilöä, kunnat 340. Näin korkeita lukuja on nähty viimeksi 1990-luvun laman aikana. JUKO on toistuvasti muistuttanut, että kuntien ja hyvinvointialueiden rahoituksen tulee olla riittävää, jotta henkilöstö pystyy vastaamaan asianmukaisesti kansalaisten lakisääteisistä palveluista.
24.2.2026Uudistuksen voimaantulo vaatii vielä kaikkien neuvotteluosapuolten hallintojen käsittelyn.
18.12.2025Tästä se alkaa, me autamme sinua! Täytä aluksi tämä ilmoitus.
Tästä löydät neuvot ja työkalut, jotka auttavat sinua toimimaan luottamusmiehenä.
Voit pyytää tietoja luottamusmiesrekisteristämme. Vastaamme pyyntöihin sähköpostilla.