JUKO, JHL ja Jyty: Budjettiriihessä on turvattava sote-alojen voimavarat

6.9.2021 09:34

Sairauspoissaolot ja työtapaturmat ovat lisääntyneet, kun työ sote-aloilla koetaan fyysisesti ja psykososiaalisesti kuormittavaksi. Kuormitusta on aiheuttanut etenkin se, että omaan työhön ei voi vaikuttaa.

JUKO ja JAU (JHL ja Jyty) lähettävät yhteiset sote-alan terveiset tiistaina alkavaan hallituksen budjettiriiheen.

Järjestöt muistuttavat siitä, että sosiaali- ja terveydenhuollon laadukkaat peruspalvelut taataan ainoastaan riittävällä ja osaavalla henkilöstöllä, turvaamalla sote-alojen työn terveellisyys ja turvallisuus sekä oikeudenmukaisella ja riittävällä palkkauksella.

- Hallituksen tavoite sitovista henkilöstömitoituksista sote-palveluihin on hyvä, mutta sitä ei saavuteta ilman lisäresursseja. On taattava, että alalla työskentelevät kykenevät jatkamaan työssään, keskittymään ydintehtäviin ja että esihenkilöillä on mahdollisuus johtaa. Resurssipulan vuoksi he tekevät samaa työtä kuin tiiminsä, vaikka muun työn määrä kasvaa ylimmän johdon vaatimusten kanssa, JUKOn toiminnanjohtaja Maria Löfgren huomauttaa.

Sote-aloilla sairauspoissaolojen ja työtapaturmien määrät ovat kasvaneet viime vuosina, erityisesti koronapandemian aikana. Työ on koettu fyysisesti ja psykososiaalisesti kuormittavaksi. Kuormitusta on aiheuttanut etenkin se, että omaan työhön ei ole voinut vaikuttaa.

- Mahdollisuudet vaikuttaa omaan työhön ja työaikoihin ovat tutkitusti työn motivaatiotekijöitä, ja näiden puute lisää kokemusta heikommasta työssä jaksamisesta. Sote-alojen vetovoimatekijöihin toimenpiteitä suunnattaessa kehittämistoimien tulee olla näkyviä. On käynnistettävä työkykyä ja työhyvinvointia ylläpitävä ja edistävä toimenpideohjelma, jossa mukana ovat sote-alojen työmarkkinaosapuolet, Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima esittää.

Sote-alojen asiakastyö on laaja-alaista, haastavaa ja moniammatillista.

Sosiaalialalla, johon kuuluvat muun muassa lastensuojelu, kotihoito ja vanhuspalvelut, huolta aiheuttavat etenkin henkilöstön riittävyys, työyhteisöjen toimivuus ja esihenkilötyöskentely.

Hyvinvointialueiden toiminnan käynnistämisessä on huomioitava moniammatilliset palveluketjut, jotta asiakkaat saavat tarvitsemansa laadukkaat palvelut ja henkilöstö pääsee työskentelemään kukin omassa ydintehtävässään oikein mitoitetuissa olosuhteissa oikeudenmukaisella ja kannustavalla palkalla. Onnistuminen turvataan varmistamalla riittävä määrä asiantuntijoita ja ammattihenkilöitä kaikista henkilöstöryhmistä.

- Sote-aloilla on turvattava moniammatilliset tiimit. Terveyden ja sairaanhoidon palvelut eivät toimi ilman puhtaita tiloja, turvallisia leikkausinstrumentteja, toimivaa potilaiden ruokapalvelua ja monien muiden alan ammattilaisten työtä, jota tekevät muut kuin lääkärit ja sairaanhoitajat. Kaikki julkisen sektorin henkilöstöryhmät ovat palkankorotuksensa ansainneet, kiteyttää JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine.

Alan koulutuspaikkoja on nostettava ja edistettävä täydennys- ja muuntokoulutuksin sekä oppisopimuskoulutuksella alalle tuloa sekä alan sisällä siirtymistä tehtävästä toiseen. Työpaikoilla oppimisen tukeminen on tärkeää ja työpaikkaohjaajille on annettava riittävästi tukea ja aikaa laadukkaaseen ohjaamiseen.