Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO huolestui – KT:n ohjeistus uhkaa jäädyttää hyvinvointialueille siirtyvien palkat

9.11.2021 10:24

Neuvottelujärjestö JUKOn jäsenliitto Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia kertoi lokakuun lopulla epäilevänsä, että Itä-Uudenmaan kunnat olisivat sopineet keskenään sote-palkoista vaikuttaakseen työntekijöiden aikeisiin vaihtaa kuntatyöpaikkaa paremman palkan toivossa.

- Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n ohje kunnille pidättäytyä harkinnanvaraisista palkankorotuksista ennen hyvinvointialueiden perustamista uhkaa jäädyttää yli 170 000 työntekijän palkat ja palkkausjärjestelmien kehittämisen pitkälti yli vuodeksi, arvioi JUKOn toiminnanjohtaja Maria Löfgren.

Hän painottaa, että kuntatyöpaikkojen palkkausjärjestelmistä on sovittu palkansaajien pääsopijajärjestöjen, muun muassa JUKOn, kanssa, jonka jälkeen kunnat määrittelevät palkkausjärjestelmät ja palkkatasot omista lähtökohdistaan.

- Jos KT ohjeistaa tai jopa käskee kuntia olemaan noudattamatta valtakunnallisen virka- ja työehtosopimuksen tai omien palkkausjärjestelmiensä jotain osia, jotta palkkaerot eivät kasvaisi, järjestelyn tarkoitusperiä on syytä epäillä.

Neuvottelujärjestö JUKOn jäsenliitto, akavalainen Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia kertoi lokakuun lopulla epäilevänsä, että Itä-Uudenmaan kunnat olisivat sopineet keskenään sosiaali- ja terveysalan palkoista vaikuttaakseen työntekijöiden aikeisiin vaihtaa kuntatyöpaikkaa paremman palkan toivossa. Epäily on sittemmin laajentunut myös muihin kuntiin.

"Nyt tarvitaan pitoa, ei työntöä."

- Henkilöstön siirtymiseen kunnista hyvinvointialueille on vielä reilu vuosi. Olemme JUKOssa nyt erittäin huolestuneita siitä, että tulevien hyvinvointialueiden kiinnostavuus työnantajina heikkenee, jos palkat jäädytetään. Tämä uhkaa suoraan siirtymän onnistumista.

- Olemme kuitenkin siinä ymmärryksessä, että KT tunnistaa työvoimapulan ja osaavan henkilöstön merkityksen eikä ole ohjeistuksellaan tarkoittanut viedä pelimerkkejä nykyisiltä sote-työnantajilta.

Löfgren huomauttaa, että henkilöstöä lähtee ja uusia rekrytoidaan myös ennen siirtymää.

- Työntekijöitä pitää pikemminkin houkutella tulemaan ja jäämään kuin työntää pois. Seuraammekin tarkoin, muokkaako KT ohjeistustaan oikeaan suuntaan, Löfgren sanoo.