Julkisalojen järjestöt irtisanovat virka- ja työehtosopimuksensa – lähes 600 000 kuntien, valtion, yliopistojen ja kirkon palkansaajaa uhkaa siirtyä sopimuksettomaan tilaan

29.1.2020 13:46

JUKO, JHL ja Jyty sekä Pro painottavat, että kevään neuvotteluissa julkisalaa yhdistää selkeä tavoite poistaa kaikkien henkilöstöryhmien epäoikeudenmukaisiksi kokemat kiky-tunnit.

Julkisalojen palkansaajien työehdoista sopivat järjestöt ovat päättäneet irtisanoa virka- ja työehtosopimuksensa kunnissa, valtiolla, yliopistoissa ja Avainta-aloilla. Kirkon työehtosopimukset on sanottu irti jo aiemmin.

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty sekä Ammattiliitto Pro painottavat, että päätösten myötä myös työajan 24 tunnin kiky-pidennys on irtisanottu.

Kevään neuvotteluissa julkisalaa yhdistää selkeä tavoite poistaa kaikkien henkilöstöryhmien vahvasti epäoikeudenmukaisiksi kokemat kiky-tunnit.

Koko julkisella sektorilla sopimusten irtisanominen koskee liki 600 000:ta palkansaajaa, mikä on noin 30 prosenttia Suomen palkansaajista.

Keskiviikkona irtisanomisesta päätti JUKO. Jo aiemmin päätöksensä ovat tehneet JHL:n, Jytyn ja Pron hallitukset. Kaikki sopimukset päättyvät 31. maaliskuuta.

Päättymistä seuraavassa sopimuksettomassa tilassa loppuu myös palkansaajien velvoite työrauhasta.

Neuvottelut kuntien, valtion ja kirkon palkoista ja työehdoista alkoivat toissa viikolla. Avainta aloitti neuvottelunsa tällä viikolla ja yliopistojen sopimusneuvottelut käynnistyvät 7. helmikuuta.

Sopimukseton tila

Jos neuvottelutulosta ei ole syntynyt 1. huhtikuuta mennessä, siirrytään julkisella sektorilla sopimuksettomaan tilaan, jossa työpaikoilla sovelletaan vanhoja virka- ja työehtosopimuksia, kunnes uusi sopimus on valmis.

Lisää työmarkkinaneuvotteluista

https://www.juko.fi/ajankohtaista/suomen-suurin-neuvottelujarjesto-juko-haluaa-irti-kiky-tunneista-tai-kunnon-korvauksen-tyoajan-pidennyksesta/