Kirkko | Kuluvan vuoden palkoista ei saavutettu neuvottelutulosta perjantaina

20.1.2023 16:25

Neuvottelupöytään palataan 3. helmikuuta. Tuolloin käynnistyvät neuvottelut koko virka- ja työehtosopimuksesta.

Kirkon tämän vuoden palkankorotuksista ei ole saavutettu neuvottelutulosta.

JUKOn kirkon sektorin neuvottelupäällikkö Anne Mikkola muistuttaa, että kirkon virka- ja työehtosopimus on irtisanottu, joten jatkossa ei neuvotella enää vain palkoista, vaan pöydässä ovat myös sopimusmääräykset, sopimuskausi ja työryhmät.

Sopimus on irtisanottu päättymään helmikuun loppuun. Sopimuksen irtisanomisesta seuraa myös, että jos neuvottelutulosta ei synny, kirkon koko henkilöstö siirtyy sopimuksettomaan tilaan 1. maaliskuuta. Tällöin työpaikoilla sovelletaan vanhaa virka- ja työehtosopimusta, kunnes uusi sopimus on valmis. Myös järjestölliset toimet ovat mahdollisia sopimuksettomassa tilassa.

Seuraavan kerran neuvottelijat tapaavat 3. helmikuuta.

Evankelis–luterilaisen kirkon 20 000 palkansaajan palkoista ja työehdoista sopivat Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, Kirkon alan unioni (JHL, Jyty), Kirkon alat ja työnantajien Kirkon työmarkkinalaitos.

Merkittävä osa akavalaisten kirkonalan liittojen jäsenistä työskentelee pappeina, kanttoreina, diakonia- tai nuorisotyöntekijöinä. Virka- ja työehtoneuvotteluissa JUKO edustaa lisäksi hallinnon, viestinnän ja kasvatuksen tehtävissä toimivia kirkon akavalaisia.

Neuvottelut kuluvan vuoden palkoista alkoivat 14. joulukuuta. Ne ovat osa maaliskuussa 2022 solmittua kirkon kaksivuotista virka- ja työehtosopimusta. Osapuolet sopivat tuolloin, että vuoden 2023 palkankorotuksista neuvotellaan tammikuun loppuun mennessä.

Kirkko faktat

Pääsopijat | JUKO, Kirkon alan unioni (JHL, Jyty), Kirkon alat ja Kirkon työmarkkinalaitos

Sopimus | Kirkon yleinen virka- ja työehtosopimus

Neuvottelijat | neuvottelupäällikkö Anne Mikkola (JUKO) ja JUKOn kirkon neuvottelukunnan puheenjohtaja Jussi Junni (AKI-liitot)

Kirkon yleinen virka- ja työehtosopimus koskee noin 20 000:ta palkansaajaa. Merkittävä osa akavalaisten kirkonalan liittojen jäsenistä työskentelee pappeina, kanttoreina, diakonia- tai nuorisotyöntekijöinä. JUKO edustaa virka- ja työehtosopimuspöydässä myös hallinnon, viestinnän ja kasvatuksen tehtävissä toimivia kirkon akavalaisia.

Mikä JUKO?

  • Edustamme julkisalojen työmarkkinaneuvotteluissa 35:tä akavalaista ammattiliittoa, joilla on yhteensä 200 000 jäsentä.
  • Sovimme virka- ja työsuhteiden ehdoista kunnissa, hyvinvointialueilla, valtiolla, yliopistoissa, evankelis–luterilaisessa kirkossa sekä Avainta-aloilla, Kansallisgalleriassa ja Työterveyslaitoksella.
  • JUKOlla on 3 500 luottamusmiestä eri puolilla Suomea. Työpaikalla he edustavat kaikkien JUKO-liittojen jäseniä.
  • Käymme työnantajien kanssa jatkuvaa vuoropuhelua paremman työelämän puolesta.