Mitä mieltä? Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta

15.6.2021 10:15

"Palkkojen harmonisointi tiedetään nyt jo vaikeaksi. Työ ei tapahdu hetkessä ja vaatii kärsivällisyyttä", kirjoittaa Lääkäriliiton neuvottelujohtaja Laura Lindholm. Blogisarjassa JUKOn hallituksen jäsenet valottavat työelämän ja työmarkkinoiden ajankohtaisia käänteitä. Elokuussa tällä paikalla OAJ:n 2. varapuheenjohtaja Helena Kahl.

Seikkailukirja Kolme muskettisoturia on tarina, jonka tapahtumat sijoittuvat niin kaupunkiin kuin maaseudulle. On miekkojen kalistelua ja juonittelua, mutta myös ystävyyttä ja yhteistyötä. Aiheet sopivat verrannollisesti sekä sote-uudistuksen kiemuroihin että työmarkkinatoimintaan.

Sote-uudistuksen tie on ollut pitkä ja kivikkoinen seikkailu. Nyt maali on lähempänä kuin koskaan. Uudet, perustettavat hyvinvointialueet aloittavat toimintansa 1. tammikuuta 2023 ja väliaikaishallinnot jo tulevana kesänä, jos lait hyväksytään.

Muutos tulee olemaan palvelujen järjestämisen näkökulmasta valtava, puhumattakaan todennäköisistä vaikutuksista. Muutoksia tapahtuu niin kaupungeissa kuin maaseudulla. Miekat kalisevat varmasti ja juonitteluakin esiintynee.

Samalla muuttuu kunta-alan neuvotteluosapuolten toimintaympäristö, kun virka- ja työehtosopimukset tehtäneen jatkossa kuntiin, hyvinvointialuille sekä julkisomisteisille yrityksille ja yhtiöille.

Tulevan sopimuskauden pituus on vielä arvoitus.

Myös sopimusaloissa voi tapahtua liikehdintää ja uusin sopimusala, SOTE-sopimus, tulee voimaan jo 1. syyskuuta. JUKOn kunta-alan voimassa olevat sopimukset päättyvät ensi vuoden helmikuun lopussa.

Tulevan sopimuskauden pituus on vielä arvoitus, mutta ensi vuonna neuvoteltavilla virka- ja työehtosopimuksilla siirrymme uusien organisaatioiden piiriin. Tulevia sopimuksia on kehitettävä kuitenkin sopimaan muuttuvaan toimintaympäristöön. Voisi ajatella, että edessä on aika lailla miekkojen kalistelua ja juonittelua.

Paikallisesti työnantajien koko kasvaa, organisaatiot uudistuvat ja palvelujen järjestäminen muuttunee ainakin osin. Sote-työntekijöiden moniammatillisen ja toimivan yhteistyön merkitys kasvaa entisestään.

Tehdäänkö uudistus yhdessä vai ylhäältäpäin saneltuna? Kokemus on opettanut, että viimeksi mainittu vaihtoehto ei johda menestystarinoihin.

Työnteon muodot ovat jo nyt kokeneet muutoksen etätyön ja digitalisaation myötä ja tämä kehitystrendi jatkuu. Samaan aikaan meidän on huolehdittava hiljaisen tiedon siirtymisestä, työntekijöiden jaksamisesta ja riittävistä resursseista.

Työn arvostusta ja mielekkyyttä ei sovi unohtaa. Henkilöstön palvelussuhteen ehtoja on tarkasteltava ja paikallisia sopimuksia harmonisoitava tilkkutäkistä peitoksi.

Palkkojen harmonisoinnin toteuttaminen tiedetään nyt jo vaikeaksi. Työ ei tapahdu hetkessä ja vaatii kärsivällisyyttä. Muutokset tapahtuvat niin kaupungeissa kuin maaseudulla, ja miekkojen kalistelua kuuluu varmasti.

Siihen, miten onnistumme viemään muutokset läpi ja millainen sote-kentästä muodostuu siellä työtään tekeville, vaikuttavat avoin keskustelu, aito kuuleminen ja henkilöstön, luottamusmiesten ja työnantajan kyky yhteistyöhön.

Tehdäänkö uudistus yhdessä vai ylhäältäpäin saneltuna? Kokemus on opettanut, että viimeksi mainittu vaihtoehto ei johda menestystarinoihin.

Sopimusten kehittäminen edellyttää tietoa luottamusmiehiltä.

JUKOn ja sen jäsenyhdistysten liittojen tehtävä on tukea paikallisesti erilaisten ratkaisujen löytämisessä ja viemisessä käytäntöön. Tässä työssä ja toteutuksessa tarvitsemme jukolaisia luottamusmiehiä – parhaita ystäviämme, jotka ovat avainasemassa tekemässä muutosta jäsenistömme hyväksi.

Toimimalla yhdessä ja tukemalla toisiamme pystymme vaikuttamaan muutokseen. Hyvä yhteistyö ponnistaa luottamuksesta ja neuvottelukumppanin arvostamisesta, niin paikallisesti kuin valtakunnallisissa neuvotteluissa, niin kaupungeissa kuin maaseudulla.

Luottamusmiehiltä saamme myös arvokasta tietoa virka- ja työehtosopimusten kehittämiseksi niin, että sopimusmääräykset palvelevat käytännössä ja huomioivat erilaiset näkökulmat.

Muutos vaatii rohkeutta.

JUKOn uuden strategian kolme kivijalkaa ovat muutos, vaikuttaminen ja yhteistyö. Vaikka neuvottelutoiminta varmasti näyttää miekkojen kalistetulta ja juonittelulta, se on pitkällistä vaikuttamistyötä, jota neuvotteluosapuolet tekevät yhdessä.

Muuttuvassa ympäristössä on oltava valmis pohtimaan isojakin muutoksia ja niiden toteuttaminen vaatii rohkeutta. Me jukolaiset olemme tähän valmiita. Haluamme kehittää sopimuksiamme valtakunnallisesti ja paikallisesti.

Olemme julkisten joukkue: ”Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta.”

Laura Lindholm

Kirjoittaja on Lääkäriliiton neuvottelujohtaja ja JUKOn hallituksen varapuheenjohtaja.