Työterveyslaitokselle uusi työehtosopimus

13.6.2022 12:23

Sopimus on kaksivuotinen. Tänä vuonna yleiskorotus nostaa kaikkien palkkoja 1,3 prosenttia 1. kesäkuuta alkaen.

Työterveyslaitos on saanut uuden työehtosopimuksen ajalle 1.4.2022–31.3.2024.

Sopimus on kaksivuotinen. Tänä vuonna yleiskorotus nostaa kaikkien palkkoja 1,3 prosenttia 1. kesäkuuta alkaen.

Paikallinen 0,6 prosentin erä neuvotellaan lokakuun loppuun mennessä. Jos paikallisissa neuvotteluissa ei päästä yksimielisyyteen, paikallisesta erästä jaetaan 0,2 prosenttia kaikille yleiskorotuksena ja 0,4 prosenttia työnantajan päätöksellä.

Vuoden 2023 palkantarkastusten ajankohdasta, suuruudesta ja rakenteesta osapuolet neuvottelevat 15. helmikuuta mennessä. Jos tuolloin ei päästä yksimielisyyteen, työehtosopimus on mahdollista irtisanoa päättymään ensi vuoden maaliskuun loppuun.

Työterveyslaitoksen työehtosopimus koskee noin 500:aa työntekijää. Sopimuksesta neuvottelevat JUKO, Ammattiliitto Jyty, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, Sote ry (Tehy, Super) sekä Työterveyslaitos ja työnantajajärjestö Hyvinvointiala HALI.

Neuvottelut uudesta sopimuksesta alkoivat tiistaina 15. helmikuuta. Sopimuksettomaan tilaan TTL:n henkilöstö siirtyi maaliskuun lopussa.

Uudet perhevapaat osaksi sopimusta

Työterveyslaitoksen uudessa työehtosopimuksessa korostuu tasa-arvo, kun sopimuksen myötä työntekijä saa palkallista raskausrahakautta 40 päivää. Lisäksi jatkossa kummallekin vanhemmalle maksetaan palkallista vanhempainvapaata 32 päivää.

Perhevapaauudistuksen osalta JUKO tavoitteli tällä neuvottelukierroksella sukupuolineutraalia terminologiaa ja yhdenvertaista määrää palkallisia perhevapaita kummallekin vanhemmalle. TTL:n sopimuskirjaukset vastaavat nyt perhevapaata koskevaa lakiuudistusta. Kirjaukset tulevat voimaan samaan aikaan uudistuksen kanssa 1. elokuuta.

Siirtyminen 5-päiväiseen vuosilomalaskentaan

Vuosilomalaskennassa siirrytään jatkossa yksinkertaistettuun malliin, joka perustuu vuosilomapäiviin vastaten viisipäiväistä työviikkoa.

Tämä helpottaa jatkossa lomalaskentaa, kun lauantaita ei enää lasketa vuosilomapäiväksi.

- Kenenkään lomapäivät eivät vähene uudistuksen myötä. Siirtymäkautta on varattu kevääseen 2024. Jos laskentamallin ottamista käyttöön on mahdollista varhentaa teknisesti, näin voidaan menetellä, JUKOn neuvottelupäällikkö Minna Holm kertoo.

Työterveyslaitos-faktat

Sopimus | Työterveyslaitosta koskeva työehtosopimus

Neuvottelijat | neuvottelupäällikkö Minna Holm (JUKO) ja TTL:n jukolainen pääluottamusmies Teppo Valtonen

Miksi työehtosopimusneuvottelut?

  • Palkansaajien järjestöt ja työnantajajärjestö neuvottelevat työehtosopimukseen useita työelämän määräyksiä, joita ei ole laissa.
  • Neuvotteluissa sovitaan muun muassa palkankorotuksista, työajoista ja epämukavan työajan korvauksista, vuosilomista ja muista palvelussuhteen ehdoista.
  • Työehtosopimukseen sisältyy laadullisia ja rahassa määriteltyjä etuuksia. Neuvottelut etenevät tavallisesti niin, että ensin käsitellään laadulliset tavoitteet ja niiden mahdolliset kustannusvaikutukset, vasta lopuksi osana kokonaisuutta sovitaan palkoista.

Työterveyslaitokselle neuvottelutulos maanantaina illalla | 31.5.2022