Yliopistoneuvottelut – JUKO: ”Yliopistolaiset ovat venyneet koko pandemian ajan”

29.3.2022 17:01

Yliopistojen yleinen työehtosopimus päättyy ylihuomenna. Jos neuvottelutulosta ei synny ennen sitä, sopimuksettomaan tilaan yliopistolaiset siirtyvät perjantaina 1. huhtikuuta. Uutisessa lisää sopimuksettomasta tilasta ja JUKOn tavoitteista.

Neuvottelut yliopistojen noin 34 000 palkansaajan työehdoista jatkuivat 29. maaliskuuta.

JUKOlle tärkeitä tavoitteita ovat muun muassa:

  • Enemmän aikaa tutkimustyöhön ja taiteelliseen toimintaan.
  • Etätyö ja monipaikkatyön pelisääntöjen selkeyttäminen erityisesti muun asiantuntijahenkilöstön osalta.
  • Yliopistolaiset haluavat, että elokuun alussa voimaan tuleva perhevapaauudistus näkyy työehdoissa erityisesti uusien vanhempainvapaiden tasapuolisena palkallisuutena.
  • Opetus- ja tutkimushenkilöstöstä 70 prosenttia työskentelee edelleen määräaikaisissa työsuhteissa, keinoja tilanteen parantamiseksi on löydettävä myös työehtosopimuspöydässä.
  • Kuormittuneisuuden lisääntyminen on huomioitava työehtosopimuksessa.

JUKOn yliopistosektorin puheenjohtaja Tarja Niemelä (Professoriliitto) muistuttaa, että yliopistolaiset ovat venyneet koko pandemian ajan ja ansaitsevat asianmukaiset palkankorotukset.

- JUKO ajaa prosentuaalisia yleiskorotuksia, jotta voimme turvata tasapainoisen palkkakehityksen kaikille henkilöstöryhmille. Ei ole mitään perusteita jättää yliopistojen palkkakehitystä muita sektoreita heikommaksi.

Tällä viikolla yliopistopöydässä neuvotellaan tiiviisti ja osapuolet tapaavat maanantaina, tiistaina, keskiviikkona ja torstaina.

Yliopistojen yleinen työehtosopimus on irtisanottu päättymään torstaina 31. maaliskuuta. Jos neuvottelutulosta ei saavuteta ennen sitä, yliopistolaiset siirtyvät sopimuksettomaan tilaan perjantaina 1. huhtikuuta.

Sopimuksettomassa tilassa yliopistoissa sovelletaan vanhan työehtosopimuksen määräyksiä, kunnes uusi sopimus tulee voimaan. Tätä kutsutaan jälkivaikutukseksi.

Sopimuksettoman tilan aikana ei ole työrauhavelvollisuutta, eli erilaiset painostustoimet ovat mahdollisia, jos palkansaajat ja työnantaja eivät pääse sopimukseen työehdoista.

Yliopistosektorin sopimusneuvottelut alkoivat 11. helmikuuta.

Neuvottelut luupissa kaikilla kanavillamme!

Kerromme sopimusneuvotteluista kotisivullamme www.juko.fi. Seuraa meitä ja keskustelua Facebookissa ja Twitterissä @JUKOry aihetunnisteilla #neuvotellen2022 #yliopisto #meolemmeyliopisto. Erityisesti nuorille suunnattu neuvottelusisältö Instagramissa @juko_ry.

JUKOn ja yliopistosektorin liittojen Työehtosoppa-sivusto avaa yliopistolaisille työehtosopimuksen merkityksen ja sisällön: www.tyoehtosoppa.fi.

Yliopisto-faktat

Sopimukset | Yliopistojen yleinen työehtosopimus ja Harjoittelukoulujen työehtosopimus

Neuvottelijat | neuvottelupäällikkö Katja Aho (JUKO), toiminnanjohtaja Tarja Niemelä (Professoriliitto), erityisasiantuntija Hanna Tanskanen (OAJ) sekä neuvottelupäällikkö Petri Toiviainen (Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut) ja edunvalvontajohtaja Mia Weckman (Tieteentekijät)

Pääsopijat | JUKO, Ammattiliitto Pro, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Sivistystyönantaja Sivista

Yliopistojen yleinen työehtosopimus koskee noin 34 000:ta palkansaajaa.

Miksi työehtosopimusneuvottelut?

  • Palkansaajien järjestöt ja työnantajajärjestö neuvottelevat työehtosopimukseen useita työelämän määräyksiä, joita ei ole laissa.
  • Neuvotteluissa sovitaan muun muassa palkankorotuksista sekä opetus- ja tutkimushenkilöstön kokonaistyöajasta ja muun asiantuntijahenkilöstön työaika- ja lomamääräyksistä. Työehtosopimus määrittää vähimmäistason, jota paremmista ehdoista voi sopia paikallisella, tarkentavalla sopimuksella.
  • Työehtosopimukseen sisältyy laadullisia ja rahassa määriteltyjä etuuksia. Neuvottelut etenevät tavallisesti niin, että ensin käsitellään laadulliset tavoitteet ja niiden mahdolliset kustannusvaikutukset, vasta lopuksi osana kokonaisuutta sovitaan palkoista.

Yliopistojen yleinen työehtosopimus päättyy torstaina 31. maaliskuuta | 28.3.2022