Työaikalaki uudistui edellisen hallituskokoonpanon voimin isosti. Tavoitteena oli tuoda 1990-luvulla säädetty laki tälle vuosituhannelle. Sama laki, jolla Suomen lainsäädäntö tehtiin yhteensopivaksi eurooppalaisten vaatimusten kanssa.
Samalla piti poistaa eurooppalaisen lainsäädännön ja kotimaisen todellisuuden välinen jännite työajaksi luettavan ajan -käsitteestä ja siihen liittyvistä työmarkkinajärjestöjen sopimisen rajoista. Lakiin luotiin myös uusi käsite, nimittäin joustotyö.
Joustotyöjärjestelyn katsottiin sopivan erityisesti asiantuntijatyöhön eli työhön, josta valtaosa oli ajasta ja paikasta riippumatonta. Työnantaja ja työntekijä saisivat sopia, että työn tekoon käytetystä ajasta yli puolet voi sijoittua työntekijän määräämällä tavalla.
Ajatuksellisesti tämä oli suuri muutos verrattuna vanhaan maailmaan, jossa työn johtamisen keskeinen elementti oli vahtia, että työntekijät muistavat tulla konttorille ajoissa ja viipyä siellä tarpeeksi pitkään.
Kiinteästä työajasta ja päivistä, joille työntekijä voi itse sijoittaa työaikaa, tuli tehdä sopimus. Sopia tuli myös vähintään 35 tunnin yhdenjaksoisen viikkolevon sijoittumisesta.
Vaarallinen joustotyö?
Uusi laki säädettiin ja tuli voimaan vuoden 2020 alusta. Joustotyö herätti runsaasti kiinnostusta, kun lain sisältö tuli tunnetuksi vuoden 2019 aikana. Asiantuntijatyötä tekevät ymmärsivät, että joustotyössä voisi olla järkeä.
Jotkut työnantajista sen sijaan huolestuivat, kun työaikamalleja oli nyt yksi lisää – ja se saattoi tehdä työaika-asioista entistä sekavampia ja vaikeammin hallittavia. Jotkut työnantajat saattoivat myös ajatella, että työnantajan johto- ja valvontamahdollisuus heikkenee.
Ainakin valtiovarainministeriö opasti virastoja joustotyöhön liittyvistä vaaroista laajasti.
Valtiotyönantaja ei voinut kuitenkaan kieltää ottamasta käyttöön joustotyötä, koska laki mahdollisti sopimisen suoraan työnantajan ja työntekijän/virkamiehen välillä. Paikallista sopimista ruohonjuuritasolla, siis. Työnantajakaan ei voinut kieltää joustotyön ottamista käyttöön, koska laissa sopimismahdollisuus oli säädetty suoraan työnantajan ja työntekijän tai virkamiehen välillä tapahtuvaksi. Paikallista sopimista ruohonjuuritasolla, siis.
Mitä sitten tapahtui? Maailmanlaajuinen tarttuva tauti loi kriisin, joka muutti työn tekemisen mallin kertaheitolla. Kaikki, jotka voivat tehdä työtään muualla kuin työpaikalla, komennettiin sieltä pois.
Järjestelyä kutsutaan etätyöksi ja moni tekee sitä edelleen kotonaan. Tietoverkko toki mahdollistaa työn tekemisen muuallakin kuin kotona. Etätyöstä on tullut menestystarina, kun ihmiset pystyvät yhdistämään muun elämänsä joustavasti yhteen työnteon kanssa ja työt tulevat hoidetuksi niin ikään.
Moni on huomannut, että työmatkoihin kuluu melko paljon aikaa ja nyt sen voi käyttää muuhun. Ei ole tarvittu erillisiä sopimuksia kiinteästä työajasta tai viikkolevosta, kuten joustotyössä tulee tehdä. Etätyö on joustavampi kuin joustotyö.
Etätyö ei ole ongelmatonta ja mitä pidempään se jatkuu, sitä tärkeämpää on suhtautua siihen pysyvänä työnteon mallina. Meidän on tunnistettava ongelmat, jotka liittyvät sekä työn fyysisiin olosuhteisiin, kuten ergonomiaan, että yksin työskentelyn aiheuttamiin henkisiin haasteisiin.
Ja joustotyöllekin tulee vielä hetkensä. Myös pandemia hiipuu aikanaan ja kriisin jälkeen palataan työnteon maailmaan, jossa sopimisperusteisella joustavalla mallilla on varmasti paikkansa. Sitä odotellessa.
Markku Kojo
Kirjoittaja on JUKOn valtion sektorin neuvottelupäällikkö