Luottamusmiehen työkalupakki

Luottamusmiehestä hyötyy sekä henkilöstö että työnantaja

Työelämämme kehittämiseksi on tärkeää turvata luottamusmiesten asema ja vahvistaa sitä edelleen. Tästä hyötyvät sekä työntekijät että työnantajat.

Luottamusmiehet neuvottelevat muun muassa paikallisten palkankorotusten kohdentamisesta, sopivat lomarahojen vaihtamisesta vapaaksi ja toimivat linkkinä työntekijöiden ja työnantajan välillä.

Luottamusmiehet ovat työpaikan jatkuvan yhteistoiminnan peruspilareita. Kirjainlyhenne yt nivoutuu ihmisten mielessä lähinnä irtisanomisiin, mutta yhteistoimintaan kuuluu laajasti myös työyhteisön kehittäminen. Tässä luottamusmiehet ovat avainasemassa. Jukolaiset luottamusmiehet ovat pystyneet parantamaan työyhteisön käytäntöjä, ja näin hyödyttämään koko työyhteisöä.

Luottamusmies takaa sen, että kukaan ei jää työpaikalla yksin.

Jokainen työpaikka tarvitsee ja ansaitsee hyvän luottamusmiehen. On tärkeää, että yhteiskunnassa ymmärretään laajasti, miten merkittävä osa työyhteisön menestymistä luottamusmies on. Me JUKOssa haluamme, että myös jatkossa luottamusmiehiksi hakeutuu osaavia ihmisiä ja että nuoret kiinnostuvat edunvalvonnasta.