Blogi | Paikallinen järjestelyerä – uhka vai mahdollisuus

Seurakunnissa on neuvoteltu tänä keväänä paikallisen järjestelyerän jakamisesta. Osassa seurakuntia neuvottelut ovat vielä kesken, mutta monin paikoin on jo noussut valkoinen savu merkiksi neuvottelutuloksesta.

Joissain seurakunnissa ei ole – syystä tai toisesta – vielä aloitettu neuvotteluja. Myöhässä ei kuitenkaan ole. On voinut olla hyvä ratkaisu odottaa, että paikalliset neuvotteluosapuolet ovat ehtineet rauhassa perehtyä keskustasolta annettuihin ohjeisiin ja osallistua koulutuksiin.

”Täysin valmista tai ainakaan täysin oikeaa ratkaisua paikallisen erän jakamiseksi ei pystytä antamaan organisaation ulkopuolelta.”

Paikallisella järjestelyerällä pyritään toteuttamaan paikallisia tarpeita palkkakilpailukyvyn turvaamiseksi.

Käytännössä tämä tarkoittaa kirkon sopimuksessa, että 0,5 prosentin palkankorotusvara kohdennetaan paikallisesti niihin tehtäviin, joissa on suurimmat haasteet kilpailla palkoilla koulutetusta ja ammattitaitoisesta työvoimasta. Tavoitteena on vahvistaa henkilöstön pysyvyyttä ja edistää tulevia rekrytointeja.

Kirkon palkkataso on yleisesti ottaen matala, mutta paikallisissa neuvotteluissa kaikkien osapuolten pyrkimyksenä on löytää yhteisymmärrys siitä, missä tehtävissä on kiireelistä korottaa palkkoja, jotta nykyiset ammattilaiset pysyvät seurakunnassa ja uusia saadaan tarvittaessa palkattua.

Jos neuvotteluissa ei löydy yhteistä lopputulemaa, erän jakamisesta päättää työnantaja. Myös näissä tilanteissa työnantajan on kuitenkin toteutettava niitä palkantarkistuksia, joista on syntynyt neuvotteluissa yksimielisyys.

”Paikallisesti neuvoteltavat järjestelyerät ovat useimmilla JUKOn sopimusaloilla kaikkiin tai lähes kaikkiin sopimusratkaisuihin liittyvä osa. Evankelis-luterilaisen kirkon sopimuksissa ne ovat kuitenkin enemmän poikkeus kuin sääntö.”

Tärkeimpänä syynä on ehkä se, että seurakuntatyöpaikat ovat niin pieniä, ettei niissä ole luottamusmiestä neuvottelemassa henkilöstön puolesta.

Pienimmissä seurakunnissa henkilöstön neuvottelijaksi valitaan yksi työntekijöistä. Haasteena on tällöin, että työntekijöiden rivistä yhteen asiaan valittu neuvottelija ei ole asemaltaan eikä oikeuksiltaan luottamusmiehen vertainen. Hänellä ei ole myöskään mahdollisuutta saada samaa koulutusta kuin jukolaisilla luottamusmiehillä.

Tuntumani on, että järjestelyeräneuvotteluja ovat nyt aloittelemassa nämä luottamusmiehettömät seurakunnat.

”Jos seurakunnassa on luottamusmiessopimuksen edellyttämät vähintään viisi JUKO-liittojen jäsentä, kannattaa heidän ehdottomasti valita luottamusmies.”

Jos valinta ei ole mahdollinen, kannustan henkilöstön neuvottelijaksi valittua ottamaan yhteyttä omaan liittoonsa neuvojen ja tuen saamiseksi.

Kirkon työmarkkinalaitos on luvannut selvittää palkkakilpailukyvyn paikalliseen parantamiseen tähtäävän järjestelyerän käyttöä. Myös JUKO kysyy pääluottamusmiehiltä paikallisen erän käytöstä. Samalla kartoitamme neuvotteluprosessin kulkua ja kokemuksia neuvotteluista.

Kevään luottamusmieskursseilla olemme kysyneet paikallisen järjestelyerän hyviä ja huonoja puolia.

”Hyvänä puolena pidetään yllättävän – jopa huolestuttavan – usein sitä, että paikallinen järjestelyerä pakottaa neuvotteluosapuolet samaan pöytään.”

Luottamusmiehet pitävät tärkeänä, että näin päästään kehittämään paikallisia neuvottelusuhteita ja -kulttuuria. Tärkeänä pidetään myös sitä, että paikallisiin palkkaepäkohtiin on vihdoin mahdollista hakea ratkaisua.

Huolestuttavaa on, että tämän pitäisi olla mahdollisia myös ilman järjestelyerää. Jos paikalliset neuvotteluosapuolet istuvat yhteiseen pöytään vain, kun keskustason pöydästä ”käy käsky”, se on ehdottomasti liian harvoin.

” Selkeät virheet tai muut epäkohdat on korjattava paikallisesti ilman, että neuvoteltavana on virka- ja työehtosopimuksessa sovittu järjestelyerä. ”

Kirkon virka- ja työehtosopimuksen noudattaminen edellyttää, että palkan on oltava tehtävien vaativuuden mukainen. Palkkausjärjestelmä mahdollistaa vastaamisen veto- ja pitovoiman haasteisiin aina, kun se on tarpeen. Myös 0,5 prosentin rajan voi ylittää paikallisesti, jos ja kun siitä syntyy yhteinen näkemys työnantajan kanssa.

Entäpä, ne huonot puolet? Luottamusmiehet pohtivat yllättävän usein paikallista neuvottelukulttuuria. Jos se koetaan ohueksi, huolena on, ettei luvassa ole todellista, henkilöstöä kuuntelevaa neuvottelua.

Kun JUKO ryhtyy valmistautumaan seuraavalle neuvottelukierrokselle, meidän on järjestelyerien lisäksi vakavasti mietittävä myös, miten pystymme parantamaan kirkon virka- ja työehtosopimuksella paikallista neuvottelukulttuuria.

Anne Mikkola | kirjoittaja on JUKOn kirkon sektorin neuvottelupäällikkö.

Mikä JUKO?

• Edustamme julkisalojen työmarkkinaneuvotteluissa 35:tä akavalaista ammattiliittoa, joilla on yhteensä 200 000 jäsentä.
• Sovimme virka- ja työsuhteiden ehdoista kunnissa, hyvinvointialueilla, valtiolla, yliopistoissa, evankelis–luterilaisessa kirkossa sekä Avainta-aloilla, Kansallisgalleriassa ja Työterveyslaitoksella.
• Työpaikoilla 3 500 luottamusmiestämme edustaa kaikkien JUKO-liittojen jäseniä.
• Missiona hyvinvoiva työelämä.
• Julkisalan asiantuntija, esihenkilö- tai johtotehtävissä työskentelevä: löydä akavalainen/jukolainen liittosi!