19.8.2025
Tampereen kaupunki aloitti koko henkilöstöään koskevat yhteistoimintaneuvottelut maanantaina 18. elokuuta.
Neuvottelut koskevat noin 9 000:ta työntekijää ja irtisanomisuhan kaupunki arvioi kohdistuvan enintään 200 henkilöön. Säästöjä etsitään nyt erityisesti hallinnosta. Noin joka viides työntekijä Tampereen kaupungilla työskentelee määräaikaisessa työsuhteessa.
Jukolainen pääluottamusedustaja Jyrki Rantala sanoo Ylellä (12.8.), että ”Määrä on järkyttävän iso näin äkkiseltään nieltynä ja pureskeltuna.”
– Siellä ovat yksittäiset työntekijät, kasvot, nimet ja naamat. Mitä heille käy? Eihän tämä hyvältä kuulosta millään lailla.
Irtisanomisten lisäksi kaupungin mukaan myös tehtävien uudelleenjärjestelyt voivat aiheuttaa olennaisia muutoksia. Tampereen tavoitteena on, että mahdolliset henkilöstömuutokset ovat voimassa viimeistään ensi vuoden heinäkuussa.
”Yt-neuvotteluihin on suhtauduttava vakavasti”
JUKOn toiminnanjohtaja Jouni Vattulainen painottaa, että yhteistoimintaneuvotteluihin on suhtauduttava vakavasti ja että henkilöstöä edustavien pääluottamusedustajien näkemysten ja ideoiden hyödyntämisen tulee olla olennainen osa ratkaisuja.
– Yt-tilanteissa peräänkuulutetaan aina aitoa neuvottelua, sillä kaikki ideat ja tulokulmat ovat tarpeen. Henkilöstöllä on perustava tieto ja näkemys keinoista, joilla iskuja voidaan välttää tai vähintäänkin lieventää.
– Näin suurissa irtisanomissa on riskinä kaupungin vastuulle kuuluvien palvelujen ja koko seutukunnan veto- ja elinvoiman heikkeneminen.
Työntekijöitä edustaa yhteistoimintaneuvotteluissa kahdeksan pääluottamusedustajaa kuudesta työntekijäjärjestöstä: JUKO (Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö), JUKO/KTN (Tekniikan ja peruspalvelujen neuvottelujärjestö), Ammattiliitto Jyty, JHL (Julkisten ja hyvinvointialojen liitto), Tehy (Sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattijärjestö) ja Super (Suomen lähi- ja perushoitajaliitto).
Tampereen tämän vuoden alijäämän ennuste on yli 100 miljoonaa euroa. Tavoitteena on painaa alijäämä 54,4 miljoonaan euroon vuonna 2026.
Mikä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO?