Akavan pääekonomisti: Kokonaistuotanto supistuu tänä vuonna yli 6 prosenttia, ensi vuonna kasvua 3,5 prosenttia

9.6.2020 09:28

Työttömiä korkeakoulutettuja on melkein 30 prosenttia enemmän kuin vastaavana aikana vuosi sitten. Kun lomautetut lasketaan mukaan, määrä on yli kaksinkertaistunut.

Akava Works arvioi Suomen kokonaistuotannon supistuvan tänä vuonna 6,5 prosenttia. Ensi vuodelle kasvua odotetaan 3,5 prosenttia.

– Yrityksiä menee väistämättä konkurssiin ja työpaikkoja katoaa. Osa tuotannon menetyksistä jää pysyviksi. Talouden toipuminen voi olla hidasta siinäkin tapauksessa, että epidemia selätetään ja kaikki rajoitukset kansalaisten toiminnalle voidaan poistaa. Olennaista elpymisen alkamisessa on, kuinka nopeasti kotitaloudet ja yritykset palaavat normaaliin, toteaa Akavan pääekonomisti Pasi Sorjonen.

Kauppa ja palvelualat elpyvät, kun asiakkaat uskaltavat palata

– Kotimaisen kysynnän vahvistuminen olisi hyvä esimerkiksi kaupan ja palvelualojen työllisyydelle, mutta se on kuitenkin riittämätöntä. Suomen teollisuus tarvitsee kysynnän piristymistä vientimarkkinoilla, Sorjonen painottaa.

Suomen teollisuuden kehitys poikkeaa merkittävästi edukseen EU-maiden joukossa, sillä meillä teollisuustuotanto on yhä kasvanut hieman.

– On vain ajan kysymys, että tilastot kertovat tuotannon supistuneen meilläkin. Näin on ehkä jo huhtikuun tiedoissa.

Lomautusten huippu ohi, työttömyyden kasvu jatkuu

Huhtikuun lopussa kokoaikaisesti lomautettuina oli lähes 164 000 henkilöä. Toukokuussa lomautettujen määrä pysyy suurena, mutta kesäkuussa lomautusten pitäisi jo vähentyä selvästi talouden avautumisen myötä.

Akavan pääekonomisti Pasi Sorjonen arvioi, että osa lomautuksista johtaa väistämättä irtisanomisiin.

- Työttömien määrä kasvaa yhä ja työllisyys heikkenee. Arvioimme työttömyysasteen kohoavan kuluvana vuonna keskimäärin 8 prosenttiin ja pysyvän sillä tasolla myös ensi vuonna.

Työttömien korkeakoulutettujen määrä kasvoi nopeasti kaikilla aloilla

Ekonomisti Heikki Taulu Akavasta kertoo, että korkeakoulutettujen työttömyys nousi jo ennen koronapandemian alkua.

Pandemia ja siihen liittyvät rajoitukset ja säädösmuutokset kiihdyttivät lomautukset hämmästyttävän nopeaan kasvuun kaikilla korkeakoulutettujen aloilla.

Työttömiä korkeakoulutettuja on melkein 30 prosenttia enemmän kuin vastaavana aikana vuosi sitten. Lomautetut mukaan lukien määrä on yli kaksinkertaistunut.

Tutustu ennusteeseen osoitteessa Akavaworks.fi/ennuste0620