JUKO antoi lausunnon potilasturvallisuutta koskevasta erityislaista

4.4.2022 15:00

Sosiaali- ja terveysministeriö järjesti maanantaina kuulemistilaisuuden potilasturvallisuuden varmistamisesta työtaistelun aikana. JUKO toteaa lausunnossaan, että työntekijöiden oikeutta ryhtyä lakkoon ei tule rajoittaa erityislainsäädännöllä. Samalla kuitenkin järjestö ymmärtää tarpeen potilaiden hengen ja terveyden turvaamiseen.

Sosiaali- ja terveysministeriö järjesti maanantaina 4. huhtikuuta kuulemistilaisuuden, jonka aiheena oli ”Hallituksen esitys laiksi potilasturvallisuuden varmistamisesta terveydenhuollon työtaistelun aikana”.

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO jätti kuulemisessa lausuntonsa asiasta. Sen pääviestinä oli, että työntekijöiden oikeutta ryhtyä lakkoon ei tule rajoittaa erityislainsäädännöllä. Samalla JUKO kuitenkin ymmärtää tarpeen potilaiden hengen ja terveyden turvaamiseen myös painostustoimien aikana. Tämä periaate on JUKOn omassa toiminnassa aina lähtökohtana.

Lakkojen ajankohdat lähestyvät

Vauhdittaakseen kunta-alan neuvotteluja JUKO on jättänyt lakkovaroitukset kymmenelle paikkakunnalle.

Keskiviikkona 6. huhtikuuta alkavat JUKOn lakot Jyväskylässä ja Rovaniemellä sekä JUKOn, JHL:n ja Jytyn lakot Turussa ja Oulussa. Lakot ovat kaksipäiväiset.

Jos kunta-alan virka- ja työehtosopimuksesta ei synny ennen tulevia ajankohtia sopua, Kuopio ja Tampere olisivat vuorossa 12.–13. huhtikuuta sekä Helsinki, Vantaa, Espoo ja Kauniainen 19.–25. huhtikuuta. JUKO on suunnitellut myös seuraavaa lakkovaihetta.

Lakkojen ulkopuolelle on rajattu tehtävät, jotka voivat aiheuttaa kansalaisten hengen, terveyden, turvallisuuden tai omaisuuden vaarantumisen.

JUKOn ylityö- ja vuoronvaihtokielto koko kuntasektorille on alkanut maanantaina 4. huhtikuuta ja päättyy sunnuntaina 10. huhtikuuta.

Kanne yrityksistä murtaa lakkoja

JUKO on nostanut kuntatyönantajien lakonmurtoyrityksistä kanteen työtuomioistuimessa. Kanteeseen päädyttiin, koska työnantajien toimet murtaa JUKOn laillisia lakkoja perustuvat Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n ohjeistukseen.

JUKO katsoo, että kyseessä on työnantajien puolelta lainvastainen työtaistelutoimenpide, jolla pyritään heikentämään JUKOn asemaa käynnissä olevissa kunta-alan virka- ja työehtosopimusneuvotteluissa.

JUKO pitää tilannetta erittäin vakavana, koska työtaisteluoikeus on työntekijöiden ammatillisesta yhdistymis- ja järjestäytymisvapaudesta johdettava perusoikeus. Nyt kaupunki-työnantajat ovat jakaneet henkilöstölle virheellistä tietoa siitä, että jollakin henkilöstöryhmällä ei olisi asemansa vuoksi oikeutta lakkoon.

Kuntasektoria koskevassa lainsäädännössä ei kuitenkaan ole rajoitettu minkään henkilöstöryhmän työtaisteluoikeutta. Näin ollen työnantaja ei yksipuolisella päätöksellä voi välillisesti tai välittömästi kieltää tai estää ketään kunnallista viranhaltijaa tai työntekijää osallistumasta järjestön päättämään lailliseen työtaisteluun.

Tutkintapyynnöt poliisille

JUKO on pyytänyt myös poliisia tutkimaan, loukkaavatko työnantajien lakonmurtoyritykset rikoslain 47 luvun 5 §:n tarkoittamalla tavalla järjestäytymisvapautta. Tutkintapyyntöjä on tehty niillä paikkakunnilla, joihin JUKO on julistanut lakonuhat.

Tähän mennessä tutkintapyyntö on toimitettu poliisille Helsingissä, Rovaniemellä, Turussa ja Vantaalla.

Mediassa Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT on kiistänyt lakonmurtoyritykset.

#neuvotellen2022 Twitterissä ja Facebookissa

Kerromme kuntasektorin sopimusneuvotteluista kotisivullamme. Seuraa meitä myös Facebookissa ja Twitterissä @JUKOry aihetunnisteilla #neuvotellen2022 #kunta. Erityisesti nuorille suunnattu neuvottelusisältö Instagramissa @juko_ry.

JUKO | Kuntatyönantajat yrittävät murtaa lakkoja – JUKO nostanut kanteen työtuomioistuimeen ja tehnyt tutkintapyynnöt poliisille | 3.4.2022

JUKOn hallitus hylkäsi kunta-alan sovintoesityksen – ”Märkä rätti vasten kasvoja” | 30.3.2022

Katso tästä JUKOn lakonuhat ja muut painostustoimet kunta-alalla

Kunta-alan mielenosoitus Helsingissä 5. huhtikuuta – ”Enää emme odota”

Kunta-faktat

Sopimukset | Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus (KVTES), Kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus (OVTES), Kunnallinen lääkärien virkaehtosopimus (LS), Kunnallinen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimus (TS), Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimus SOTE-sopimus

Palkankorotusten ja työehtomuutosten kustannusraami neuvotellaan yhteisessä pääneuvotteluryhmässä, muut työehdot sopimusalojen omissa neuvotteluryhmissä. JUKO tiedottaa pääneuvotteluryhmän neuvottelujen lisäksi KVTES- ja SOTE-sopimusneuvotteluista.

Neuvottelijat | puheenjohtaja Olli Luukkainen (OAJ), toiminnanjohtaja Maria Löfgren (JUKO), neuvottelujohtaja Laura Lindholm (Lääkäriliitto) ja edunvalvontajohtaja Jari Järvi (KTK Tekniikan Asiantuntijat), neuvottelupäällikkö Jouni Vattulainen (SOTE-sopimus / JUKO)

Pääsopijat | JUKO, Julkisen alan unioni JAU (JHL, Jyty), Sote (Super, Tehy, SPAL) ja Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT

Kuntasektorin sopimukset koskevat noin 425 000:ta palkansaajaa.

Miksi virka- ja työehtosopimusneuvottelut?

Palkansaajien järjestöt ja työnantajajärjestö neuvottelevat virka- ja työehtosopimuksiin useita työelämän määräyksiä, joita ei ole laissa. Neuvotteluissa sovitaan muun muassa palkankorotuksista sekä työaika- ja lomamääräyksistä.

Sopimukset määrittelevät vähimmäistason, jota paremmista ehdoista voi sopia paikallisella, tarkentavalla sopimuksella.

Virka- ja työehtosopimuksiin sisältyy laadullisia ja rahassa määriteltyjä etuuksia. Neuvottelut etenevät tavallisesti niin, että ensin käsitellään laadulliset tavoitteet ja niiden mahdolliset kustannusvaikutukset, vasta lopuksi osana kokonaisuutta sovitaan palkoista.