JUKOn hallituksen puheenjohtaja Olli Luukkainen Kevan hallitukseen

19.8.2020 12:35

Keva palvelee lähes 1,3 miljoonaa julkisen sektorin työntekijää ja eläkkeensaajaa. Se vastaa kunta-alan henkilöstön eläkkeiden rahoittamisesta ja eläkevarojen sijoittamisesta. Lain mukaan hallitus päättää eläkevarojen sijoittamista koskevasta suunnitelmasta.

JUKOn hallituksen puheenjohtaja Olli Luukkainen (OAJ) on valittu Suomen suurimman eläkevakuuttajan Kevan hallitukseen.

Keva huolehtii kunta-alan, valtion, kirkon ja Kelan henkilöstön eläkeasioista.

Vuoden mittaisella kaudellaan Luukkainen edustaa hallituksessa JUKOa. Valinnasta päätti Kevan ylin päätöksentekoelin Kevan valtuuskunta tiistaina.

Hallituksen tehtävänä on valvoa ja ohjata Kevan toimintaa. Lain mukaan hallitus päättää eläkevarojen sijoittamista koskevasta suunnitelmasta. Puheenjohtajana toimii Turun kaupunginjohtaja Minna Arve.

Olli Luukkainen, mikä on hallituksen jäsenen tärkein tehtävä?

- Kuntien eläkevakuutusta koskeva lainsäädäntö muuttui ja myös Kevan hallinto uudistuu. JUKOlle on tärkeää, että eläkkeet turvataan ja että niiden rahoitus on kestävällä ja riittävällä tasolla. JUKO valvoo hallituksessa tätä.

Keva palvelee yhteensä lähes 1,3 miljoonaa julkisen sektorin työntekijää ja eläkkeensaajaa. Se vastaa kunta-alan henkilöstön eläkkeiden rahoittamisesta ja eläkevarojen sijoittamisesta. Muiden työnantajien osalta Keva hoitaa vain eläkkeiden maksamisen.

Eläkkeet rahoitetaan eläkemaksuilla, joita peritään työnantajilta ja työntekijöiltä.

Vuonna 2019 Keva kertoi, että sen sijoitusten tuotto oli 12,8 prosenttia. Vuodesta 1988 vuotuinen tuotto sijoituksille on ollut 4,2 prosenttia.

Kevan uusi organisaatio tuli voimaan kesäkuussa.