Kirkon työehtokiistan sovittelu päättyi tältä päivältä

15.4.2020 16:31

Sovittelun kohteina ovat muun muassa sopimuskauden pituus, palkankorotukset sekä kiky-työajanpidennykset.

Kirkon työehtokiistan sovittelu päättyi tältä päivältä. Sovittelu jatkuu maanantaina 27. huhtikuuta kello 9.

Kirkon sopimusneuvotteluihin ja sovitteluun osallistuvat neuvottelujärjestöt JUKO, Kirkon alat, Kirkon alan unioni (JHL ja Jyty) ja Kirkon työmarkkinalaitos. JUKOa edustavat neuvottelupäällikkö Anne Kaitainen ja kirkon neuvottelukunnan puheenjohtaja Jussi Junni (Kirkon akateemiset, AKI).

Kirkon virka- ja työehtosopimuksen voimassaolo päättyi 31. maaliskuuta, jonka jälkeen ala siirtyi sopimuksettomaan tilaan. Sopimuksettomana aikana voimassa ovat vanhat virka- ja työehdot.

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO edustaa työehtosopimuksillaan 200 000:ta akavalaista. JUKO sopii työsuhteiden ehdoista kunnissa, valtiolla, yliopistoissa, kirkossa, Avainta-aloilla sekä Kansallisgalleriassa ja Työterveyslaitoksella.

Toistaiseksi uudet työehdot on vahvistettu valtiolle, yliopistoille ja Kansallisgallerialle. Avainta-aloilla ja Työterveyslaitoksella neuvottelut jatkuvat. Kirkon ja kunta-alan työehtoneuvottelut ovat siirtyneet valtakunnansovittelijan soviteltavaksi.

Tiedotamme neuvotteluista neuvottelutiedotteella. Seuraa lisäksi www.juko.fi, JUKO-Facebookia ja Twitteriä @JUKOry aihetunnisteilla #neuvotellen2020 #sopien2020.