Kuntaneuvotteluissa puitiin yleiskorotuksen kohdentamista

16.5.2019 15:10

Kunta-alan pääryhmässä oli tänään esillä Työllisyys- ja kasvusopimuksen (Tyka) toisen jakson palkkaratkaisun soveltaminen kunta-alan sopimuksissa.

17.6.2015
JUKOn kuntasektorin neuvottelutiedote 3/2015

Kuntaneuvotteluissa puitiin yleiskorotuksen kohdentamista

Kunta-alan pääryhmässä oli tänään esillä työmarkkinakeskusjärjestöjen hyväksymän Työllisyys- ja kasvusopimuksen (Tyka) toisen jakson palkkaratkaisun soveltaminen kunta-alan sopimuksissa.

– Neuvottelut yleiskorotuksen kohdentamisesta eivät vielä edenneet. Neuvotteluja jatketaan maanantaina 22.6. klo 15.30, kertoo JUKOn neuvottelujohtaja Risto Kangas.

Tykassa sovittiin, että palkkoja korotetaan yleiskorotuksella, jonka suuruus on 16 euroa kuukaudelta tai vähintään 0,43 prosenttia. Alakohtaiset sopijaosapuolet sopivat yleiskorotuksen tarkemmasta kohdentamisesta.

– Näennäisen yksinkertaisessa keskusjärjestöratkaisussa on muotoiluja, joiden soveltaminen julkisen sektorin palkkausrakenteeseen on haastavaa, vaikka sinänsä neuvottelut ovat edenneet hyvässä hengessä, Kangas toteaa.

Lisätietoja: puheenjohtaja Olli Luukkainen, puh. 0500 652 872 ja neuvottelujohtaja Risto Kangas, puh. 040 520 8720, JUKO ry.

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry on pääsopijajärjestö, joka edustaa yli 200 000 työntekijää kunnan, valtion, seurakuntien ja yliopistojen sopimusaloilla.

JUKO on sopijaosapuolena neljällä kuntasektorin sopimusalalla. Nämä ovat opetusalan virka- ja työehtosopimus, kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus (KVTES), lääkärien virkaehtosopimus ja teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimus.

Kuntasektorin sopimusneuvotteluissa viranhaltijoita ja työntekijöitä edustavat pääsopijajärjestöt ovat Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry, Kunta-alan koulutettu hoitohenkilöstö KoHo ry ja Kunta-alan unioni ry. Työnantajaa edustaa KT Kuntatyönantajat.