Neuvottelut kirkon 20 000 palkansaajan työehdoista sovitteluun

3.4.2020 12:56

"Valitettavaa, että kirkon työntekijöiden sopimukset ovat edelleen auki. Alustavat tunnustelut alkoivat jo viime vuoden puolella ja neuvotteluja on käyty tammikuusta lähtien. Lähemmäs ratkaisua ei kuitenkaan ole päästy, pikemmin päinvastoin", JUKOn kirkon neuvottelukunnan puheenjohtaja Jussi Junni.

Neuvottelut kirkon noin 20 000 palkansaajan työehdoista siirtyvät sovitteluun. JUKOn kirkon sektorin neuvottelupäällikkö Anne Kaitainen arvioi, että kirkon virka- ja työehtosopimusneuvotteluihin tarvitaan valtakunnansovittelijan apua.

- Omin voimin sopimukseen pääseminen alkoi vaikuttaa mahdottomalta, joten päätimme seurata kunnan viitoittamaa tietä ja pyytää vapaaehtoista sovittelua.

Osapuolet totesivat tänään aamupäivällä, ettei tulokseen ole päästy. Kirkon sopimusneuvotteluihin osallistuvat neuvottelujärjestöt JUKO, Kirkon alat, Kirkon alan unioni (JHL ja Jyty) ja Kirkon työmarkkinalaitos.

JUKOn kirkon neuvottelukunnan puheenjohtaja Jussi Junni painottaa:

- Valitettavaa, että kirkon työntekijöiden sopimukset ovat edelleen auki. Alustavat tunnustelut alkoivat jo viime vuoden puolella ja neuvotteluja on käyty tammikuusta lähtien. Lähemmäs ratkaisua ei kuitenkaan ole päästy, pikemmin päinvastoin.

Valtiolla on jo sovittu noin kahden vuoden sopimuskaudesta yleisen linjan mukaisesti.

- Palkansaajia edustavat järjestöt tavoittelevat vastaavaa vakautta myös seurakuntiin erityisesti nyt, kun kirkon työntekijät kantavat osaltaan vastuuta koronaviruksen aiheuttamissa poikkeusoloissa, Junni huomauttaa.

Kirkon virka- ja työehtosopimuksen voimassaolo päättyi 31. maaliskuuta ja sopimuksettomaan tilaan on siirrytty 1. huhtikuuta. Sopimuksettomana aikana voimassa ovat vanhat virka- ja työehdot.

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO edustaa työehtosopimuksillaan 200 000:ta akavalaista. JUKO sopii työsuhteiden ehdoista kunnissa, valtiolla, yliopistoissa, kirkossa, Avainta-aloilla sekä Kansallisgalleriassa ja Työterveyslaitoksella.