5.5.2025
Valtion henkilöstö on saanut uuden virka- ja työehtosopimuksen, kun kaikki sopijapuolet ilmoittivat neuvottelutuloksen hyväksymisestä sopimukseksi maanantaina 5. toukokuuta.
Kolmivuotinen sopimus takaa myös 76 000 valtion virkamiehelle ja työntekijälle yleisen linjan mukaiset yhteensä 7,8 prosentin palkankorotukset ja parannuksia työehtoihin.
Valtion virka- ja työehdoista sopivat palkansaajien järjestöt JUKO, JHL, Pro ja Valtion työmarkkinalaitos. JUKOn valtion neuvottelukunta ja hallitus hyväksyivät tuloksen perjantaina 2. toukokuuta.
Historiallisten lakkojen kautta maaliin
Tammikuun puolivälissä alkaneet neuvottelut olivat tällä kertaa poikkeuksellisen vaikeat, ja maaliskuun alussa valtiolla siirryttiin sopimuksettomaan tilaan.
Lopulta työmarkkinalaitoksen huomattavasti yleisen linjan alittaneeseen palkkatarjoukseen lähdettiin hakemaan korotusta sekä sovittelusta että lakoilla, joita JUKO, JHL ja Pro ehtivät toteuttaa valituissa virastoissa kahdessa vaiheessa ennen neuvottelutuloksen syntymistä vappuaattona.
Kolmas lakonuhka käynnisti virkariitalautakunnan käsittelyn, minkä vuoksi 22. toukokuuta alkavaksi ilmoitettua lakoa oli ehditty jo siirtää.
Sopimuksen hyväksymisen myötä kaikki lakonuhat vedetään pois ja ylityö-, vuoronvaihto- sekä saldon kerryttämisen kielto päättyy välittömästi.
Lakko edellisen kerran neljäkymmentä vuotta sitten
Yli puolet valtion henkilöstöstä työskentelee akavalaisille JUKO-liittojen jäsenille tyypillisissä asiantuntija-, esimies- ja johtotehtävissä. Neuvottelujärjestö JUKO kiittää jokaista historialliseen lakkoon osallistunutta ja lakkolaisille tukensa antanutta.
Ennen tätä kevättä valtiolla on lakkoiltu nelisenkymmentä vuotta sitten.
JUKOa neuvotteluissa edustaneet valtiosektorin neuvottelukunnan puheenjohtaja Jonne Rinne (SPJL) ja neuvottelupäällikkö Minna Salminen korostavat, että JUKO-liittojen jäsenten ja aktiivien toiminta neuvottelujen vauhdittamiseksi oli ensiarvoisen tärkeää.
– Lakisääteinen vientimalli on muuttanut työmarkkinaneuvottelujen logiikkaa. Toimivan sisäisen ja järjestöjen välisen yhteistyön ansioista pystyimme sopeutumaan tilanteeseen ja neuvottelemaan kovassa paineessa. Suuri kiitos JUKO-liittojen jäsenille, jotka laittoivat itsensä likoon oikeudenmukaisten palkankorotusten puolesta.
Valtion virka- ja työehtosopimus
Palkankorotukset sopimuskaudella
2025
2026
2027
Parannuksia matka-ajan korvaamiseen ja työaikaan
Sopimustietoa Teams-tilaisuudessa luottamusmiehille ja lakkopäälliköille
JUKO esittelee sopimuksen sisällön luottamusmiehille ja poikkeuksellisesti lakkokevään jälkeen myös lakkopäälliköille Teamsilla tiistaina 6. toukokuuta kello 15.30–16.30. Linkin tilaisuuteen löydät perjantaina 2. toukokuuta lähetetystä luottamusmieskirjeestä.