8.6.2026

Osana kevään 2025 työehtosopimusratkaisua yliopistot saivat mahdollisuuden sopia kokonaistyöajassa olevien yliopistolaisten työsuunnitelmia koskevista periaatteista paikallisesti tai jatkaa entisillä käytännöillä tai jos niistä ei löytynyt yhteistä näkemystä, ottaa käyttöön työehtosopimuksen lisäpöytäkirjan kokonaistyöaikakokeilun.
Tänä keväänä työnantajia edustava Sivista ja palkansaajien JUKO, Pro ja JHL kysyivät yliopistojen luottamusmiehiltä ja työnantajien edustajilta, millaisia paikallisia ratkaisuja kokonaistyöajan suunnittelussa on tehty. Kyselyyn vastasi 12 yliopistoa.
Kaksi yliopistoa kokonaistyöaikakokeilussa
Kyselyn mukaan kaksi yliopistoista on päättänyt kokonaistyöaikaa koskevan lisäpöytäkirjan mukaisesta kokeilusta.
Aiemmilla käytännöillä jatkoi viisi yliopistoa ja neljässä on tehty työsuunnitelmia koskevista periaatteista paikallinen sopimus. Jo aiemmin tehty paikallinen sopimus on käytössä yhdessä yliopistossa.
Puolessa vastanneista yliopistoista työsuunnitelmien periaatteista on sovittu toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella ja puolessa määräaikaisesti.
Suurimmassa osassa yliopistoista (67 prosenttia) on sovittu seuraaville vuosille yhteisestä seurannasta. Myös työehtosopimuksen osapuolet ovat sopineet, että ne seuraavat työsuunnitelmia koskevia paikallisia käytäntöjä ja sopimusten toimivuutta sekä kokonaistyöaikakokeilusta saatuja kokemuksia ja havaintoja.
Yhteiselle koulutukselle peukkua
Positiivista palautetta vastaajat antoivat sopijapuolten viime syksynä yhdessä järjestämästä koulutuksesta.
Kritiikkiä puolestaan saivat työehtosopimuksen lisäpöytäkirjan liian laveat tai tulkinnanvaraiset ohjeet.
JUKOn yliopistosektorin neuvottelupäällikkö Kari Eskola muistuttaa, että kokeilun ei ole tarkoitus kasvattaa opetustyön määrää vaan varata työhön riittävästi aikaa ja parantaa laatua sekä opetuksessa että tutkimuksessa.
- Yhtenä näkökulmana on myös uusien toimintatapojen kehittäminen ja työhyvinvoinnin lisääminen.
◊◊◊
Mikä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO?