Mistä kunnat, valtio ja kirkko saavat tulevaisuudessa osaavia työntekijöitä? Tätä kysymystä olen miettinyt usein kohta vuoden kestäneessä pestissäni Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön JUKOn toiminnanjohtajana.
Viime aikoina palkkakurin vaatijoiden mielestä julkisen sektorin henkilöstön pitäisi edistää viennin kilpailukykyä tekemällä työtä yhä enemmän, yhä pienemmällä joukolla ja tyytymällä vaatimattomaan palkkaan.
Vientiteollisuus korostaa, että Suomi tarvitsee kasvu- ja investointistrategian. Me JUKOssa olemme tästä samaa mieltä, olemmehan vastuumme tunteva neuvottelujärjestö. Kummalliselta kuitenkin tuntuu, että yksin vientialat tai valtakunnansovittelija saisivat sanella myös julkisen sektorin asiantuntijoiden ja esimiesten palkankorotusten ylärajan. Tällaiset vaatimukset kuvastavat lähinnä näköalattomuutta, osaamattomuutta, henkistä laiskuutta ja itsekkyyttä. Jos kilpailukyvyn parantamiseen ei ole muita keinoja kuin henkilöstön vähentäminen tai työehtojen huonontaminen, on Suomen kehitys surkealla tolalla.
Me JUKOssa neuvottelemme noin 200 000 koulutetun työntekijän palvelussuhteen ehdoista kunnan, valtion, kirkon ja yliopistojen sopimusaloilla. Sopimukset koskevat kaikkiaan yli 600 000:ta suomalaista palkansaajaa. Me ymmärrämme siis vallan hyvin, että julkisen sektorin työvoimakustannukset ovat yhteiskunnalle iso menoerä. Ymmärrämme myös sen, että niillä on vaikutusta viennin kilpailukykyyn ja hyvinvointiyhteiskuntamme rahoittamiseen. Mutta emme voi olla kysymättä, kuinka kauan julkisen sektorin työntekijöiden täytyy antaa lahjoja yhteiskunnalle ja vientiteollisuudelle saamatta mitään vastineeksi. Viime vuosina olemme tyytyneet surkeisiin palkankorotuksiin ja ilmaisiin työajan pidennyksiin. Näiden päälle tulevat vielä tänä ja ensi vuonna toteutettavat lomarahaleikkaukset.
Julkisen sektorin korkeasti koulutetut työntekijät tekevät yhä vaativampia tehtäviä. Samalla henkilöresurssit on vedetty minimiin. Alkuvuoden työehtosopimusneuvotteluissa korostimme, miten tärkeää on palkita julkisen sektorin henkilöstöä kovan paineen alla tehdystä ansiokkaasta ja tuloksellisesta työstä. Koko henkilöstölle maksetaankin ensi vuoden alussa tuloksellisuuserä. Se on pieni palkkio, mutta sovimme sen julkisen sektorin työnantajien kanssa. Emme vientiteollisuuden vaatimusten takia.
Julkisen sektorin houkuttelevuus on nyt joka tapauksessa koetuksella, koska korkea koulutus ja tehtävien vaativuus eivät riittävästi näy työntekijöiden palkoissa. Kymmenen viime vuoden ajan sopimuskorotukset ovat olleet kaikille aloille samat, mutta julkinen sektori on jäänyt silti ansiokehityksessä jälkeen yksityistä puolta.
Välillä mietin, onko julkisen sektorin kurittamisessa kyse sen tarkoituksellisesta alasajosta? Tällä hetkellä työelämäkeskustelussa jyräävät yrittäjien ja vientiteollisuuden äänet. Miten saamme esille julkisen sektorin merkityksen suomalaisen yhteiskunnan kehittäjänä, eikä vain menoeränä?
Palvelujen huonontaminen käy monin tavoin kalliiksi koko yhteiskunnalle. Sitä parempi hyvinvointi ja tulevaisuus meillä kaikilla on, mitä enemmän myös julkisella sektorilla työskentelee koulutettuja ja näkemyksellisiä ihmisiä.