Blogi: Lasikatosta kattoikkunaan

Naiset ja miehet – naisten työt ja miesten työt. Paljonko on naisen euro? Yliopistoissa sukupuolten välinen tasa-arvo tai pikemminkin sen mahdolliset ongelmat eivät niinkään liity tehtävänkuviin tai palkkaukseen, vaikka niissäkin voi pientä jännitettä piillä. Ennemminkin erot näkyvät opiskelijoiden sukupuolijakauman eroina tieteenalojen välillä sekä siinä, kuinka moni nainen puikahtaa entisessä lasikatossa olevasta kattoikkunasta johtopaikoille.

Tieteenalat ovat erilaisia ja se on sekä hyväksyttävä että kannatettava tosiasia. Menetelmät, julkaisutraditiot, yhteistyötahot tai vaikkapa yhteiskunnallinen rooli ovat sidoksissa tieteenalan perinteeseen ja raameihin: humanistin on vaikeampi löytää teollista kumppania kuin tekniikan alan tutkijan, mutta toisaalta lääkekehittelijän on vaikeampi lähestyä lainsäätäjää kuin yhteiskuntatieteilijän. Ja silti kaikkien meidän yliopistolaisten oletetaan ylittävän rajoja, ja sitä teemmekin, kun markkinoimme luonnontieteitä tytöille jo alakoulusta alkaen tai kun innostamme poikia lastentarhaopettajakoulutukseen.

Tieteenalojen välillä on ponnisteluista huolimatta huimia eroja sukupuolijakaumissa, jostain syystä näyttää vähän siltä, että matalapalkkaisemmille aloille päätyy enemmän naisopiskelijoita. Ei taida olla suurikaan uutinen. Toisaalta naisten osuus opiskelijajoukosta on kasvanut sitten mummon aikojen. Ennen oltiin huolissaan siitä, ettei tytöillä ole mahdollisuuksia kouluttautua – nyt vaarana on poikien putoaminen koulutusvaunusta. Vaikka sukupuolittuneisuus ei olekaan enää niin voimakasta ja on vähän epätrendikästä ja kapeakatsantoista katsoa asiaa tästä duaaliperspektiivistä, on se silti syytä ajoittain tehdä, jotta voimme huomata vinoumat ja korjata ne.

Naiset opiskelevat ja jatkavat innolla jatko-opintoihin kohti tohtorinhattua. Sitten onnekkaille löytyy yliopistoyhteisön pätkien joukosta se unelmoitu vakkaripaikka. Opetuspainotteinen tehtävä on sekä siunaus että kirous, jonka sekä miehet että naiset voivat kohdata. Miten meritoidutaan, kun opetusansiot eivät ole tutkimusansioiden veroisia ja tutkimukseen ei ole aikaa? Opettaminen voi olla todellinen kutsumus, mutta se ei riitä matkalla kohti kattoikkunaa. Ja mikäs tässä sitten on se sukupuoliongelma? Se, että tähän se yllättävän usein naisilla tyssää. Onko kyse perheenperustamisen mukanaan tuomista uraohjuksen hidastumisista vai jostain monimutkaisemmasta asenneviidakosta? Miten on selitettävissä se, että opetuspainotteisesta työstä mies pystyy ponnistamaan professoriksi, mutta nainen ei? Professoreista vain noin 30 % on naisia, vaikka opetus- ja tutkimushenkilöstön kokonaisuudesta miehiä on vain hieman yli puolet. Mikä tässä mahtaa olla takana, kun biologiaperusteinen tuloksellisuusnotkahdus perheen perustamisen sattuessa kohdalle ei kuitenkaan ole kovin pitkäaikainen? Viisaammat ja valistuneemmat voivat pohtia syitä, tyydyn vain toteamaan, että on perin kummallista, että naiset ovat edelleen aliedustettuina tieteen huipulla, moni törmää kattoikkunan puitteisiin.

Valitusvirteni liikkuu sangen yleisellä tasolla. Olen itse apulaisprofessori, kahden tytön äiti, naimisissa kollegan kanssa, joka hoiti lapsia kotona neljän vuoden ajan. En siis omakohtaisesti tiedä pahasta maailmasta mitään, lasikatto ei pelota, kattoikkuna on auki – tai ainakin raollaan. Olen tilastokummajainen, jonka on helppo hymyillä, mutta juuri siksi haluan muistuttaa epäsuhdasta sekä alojen että urapolkujen välillä. Maailma on juuri sen verran vinossa kuin sen annetaan olla.