Neuvottelujärjestö JUKO kummeksuu VTT:n alasajoa

16.5.2019 15:11

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO hämmästelee valtiovallan päätöksiä, kun se omilla toimillaan ajaa alas maan kasvumahdollisuuksia.

– Tutkimustoiminnan supistaminen lisää tulevaisuuden kestävyysvajetta, JUKOn puheenjohtaja Olli Luukkainen varoittaa.

 

VTT:n henkilöstömäärä uhkaa kahden vuoden aikana vähentyä viidenneksellä. VTT ilmoitti aloittavansa korkeintaan 350 henkilön vähentämiseen tähtäävät yt-neuvottelut. Viime vuonna käytyjen yt-neuvottelujen seurauksena VTT:n henkilöstömäärä supistui jo 255 henkilöllä.

 

–   Jopa 350 henkilötyövuoden vähennys on lähes 15 prosenttia VTT:n väestä.  Noin 35 miljoonan euron säästöillä synnytetään kierre, jossa menetykset ylittävät säästöt moninkertaisina, Luukkainen toteaa.

 

VTT on Suomen elinkeinoelämää keskeisesti tukeva tutkimuslaitos. Hallituksen budjettipäätökset syventävät JUKOn mukaan pahoin sen talousahdinkoa. JUKO huomauttaa edelleen, että tutkimushankkeisiin ei saada enää tukea EU:lta, jos vaadittava omarahoitusosuus puuttuu.

 

 

lisätiedot:

 

Olli Luukkainen, puheenjohtaja 0500 652 872

Markku Nieminen, neuvottelupäällikkö 0400 601 162