Palkankorotusten kustannusten selvittely eteni kuntaneuvotteluissa

16.5.2019 15:10

Kunta-alan pääryhmässä tarkennettiin tänään tyka-sopimuksen korotusten kustannuslaskentaa KT:n tilastomateriaalin ja tilastoryhmän selvitysten pohjalta.

23.6.2015
JUKOn kuntasektorin neuvottelutiedote 5/2015

Palkankorotusten kustannusten selvittely eteni kuntaneuvotteluissa  

Kunta-alan pääryhmässä tarkennettiin tänään tyka-sopimuksen korotusten kustannuslaskentaa KT:n tilastomateriaalin ja tilastoryhmän selvitysten pohjalta.

– Neuvottelut etenivät hyvässä hengessä ja pääsimme hyvin eteenpäin palkankorotusten kustannusten selvittelyssä, arvioi JUKOn neuvottelujohtaja Risto Kangas.

Pääryhmä on koolla seuraavan kerran torstaina 25.6. klo 13.

Lisätietoja: puheenjohtaja Olli Luukkainen, puh. 0500 652 872 ja neuvottelujohtaja Risto Kangas, puh. 040 520 8720, JUKO ry.

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry on pääsopijajärjestö, joka edustaa yli 200 000 työntekijää kunnan, valtion, seurakuntien ja yliopistojen sopimusaloilla.

JUKO on sopijaosapuolena neljällä kuntasektorin sopimusalalla. Nämä ovat opetusalan virka- ja työehtosopimus, kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus (KVTES), lääkärien virkaehtosopimus ja teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimus.

Kuntasektorin sopimusneuvotteluissa viranhaltijoita ja työntekijöitä edustavat pääsopijajärjestöt ovat Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry, Kunta-alan koulutettu hoitohenkilöstö KoHo ry ja Kunta-alan unioni ry. Työnantajaa edustaa KT Kuntatyönantajat.