Palkansaajajärjestöt: odotamme valtiotyönantajalta realistista tarjousta

16.5.2019 15:13

Valtion neuvotteluissa käytiin aamulla 30.1. läpi työnantajan tekemiä laskelmia yksittäisten tekstikysymysten kustannusvaikutuksista. Työnantajalla ei ollut esittää eilisestä poikkeavaa tarjousta palkankorotuksista ja sopimuskauden pituudesta, joten niistä ei tänään juuri keskusteltukaan.

– Valitettavasti neuvottelut polkevat paikallaan. Palkansaajapuoli uudisti tänään näkemyksensä, jonka mukaan jatkoneuvottelujen edellytys on realistisen sopimustarjouksen saaminen työnantajapuolelta. Sellainen tarvitaan neuvottelujen pohjaksi ja sopimuksen aikaansaamiseksi, neuvottelupäällikkö Markku Nieminen toteaa.

Lyhyen neuvottelutapaamisen jälkeen sovittiin, että kumpikin osapuoli käyttää loppupäivän keskiviikon neuvotteluihin valmistautumiseen. Palkansaajapuoli piti neuvottelun jälkeen oman palaverinsa, jossa sovittiin yhteisistä jatkoaskelista.