Sillä on väliä, miten poliitikot käyttäytyvät

22.4.2021 11:21

Työturvallisuuskeskuksen kuntaryhmä haastaa kuntavaaliehdokkaat sitoutumaan hyvään käytökseen. Myös äänestäjät haastetaan äänestämään hyvin käyttäytyviä ehdokkaita.

Työturvallisuuskeskuksen (TTK) kuntaryhmä haluaa nostaa esille kuntavaalien alla hyvän käytöksen poliittisessa päätöksenteossa.

Kunnanvaltuusto on kunnanvaltuutettujen ja virkamiesten työpaikka. Työpaikalla keskitytään työhön, käyttäydytään ammatillisesti ja annetaan kaikille työrauha. Vaikka politiikassa asioista ollaan usein eri mieltä, kaikkia on kohdeltava arvostavasti.

Kaikki näkyvässä asemassa työtään tekevät toimivat myös esimerkkeinä. Sillä on väliä, miten poliittiset päättäjät käyttäytyvät ja puhuvat.

TTK:n kuntaryhmä haastaa kuntavaaliehdokkaat sitoutumaan hyvään käytökseen. Myös äänestäjät haastetaan äänestämään hyvin käyttäytyviä ehdokkaita.

– Jokaisen luottamushenkilön vastuulla on hyvä käytös. Luottamushenkilö toimii kunnassa myös työnantajan edustajana ja vastuut ovat sen mukaiset. Valtuutettu on osa kunnan julkisuuskuvaa ja siten jokainen rakentaa myös oman kunnan mainetta, painottaa haastekampanjan kummi Suomen Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen.

Lataa täältä ehdokkaan ja äänestäjän sähköinen postikortti ja Facebook-kuvakehys. Kuuntele myös podcast Aikuisten oikeesti. | TTK