Olemme Suomessa rakentaneet yhteisen hyvinvoinnin perustaa ja vakautta vahvasti julkisen sektorin tuottamien, monilta osilta maksuttomien palvelujen varaan. Kuten maamme menestystarina osoittaa, se on ollut viisas, kestävä ja yhteistä hyvinvointia varsin tasa-arvoisesti tuottanut ratkaisu.
Paras tie on Suomen tie, jolla haluamme pitää huolta jokaisesta riippumatta varallisuudesta, synnyin- tai asuinpaikasta, perhetaustasta tai sukupuolesta. Tällä tiellä meidän on pysyttävä.
Joskus jotkut - yleensä yksityisen sektorin omistajat tai siellä työskentelevät - puhuvat Suomen julkisen sektorin laajuudesta tai tehottomuudesta. Molemmat syytökset ovat virheellisiä. Esimerkiksi Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa julkisen sektorin osuus kokonaistyöllisyydestä on 3–7 prosenttiyksikköä suurempi kuin Suomessa.
Kansainväliset tutkimukset ja arvioinnit puolestaan ovat lukuisia kertoja todentaneet kiistämättömästi Suomen-mallin erinomaisuuden.
Muun muassa suomalainen koulutusjärjestelmä ja maailman parhaat opettajat tuottavat maailman parhaita oppimistuloksia. Myös oppilaitosjohtamisen on todettu olevan maassamme huippua.
Terveydenhuoltojärjestämme rakenteita on uudistettava, mutta sielläkin osaaminen ja tuloksellisuus ovat erinomaisella tasolla. Suomessa pidetään jokaisesta huolta. Sosiaalitoimen osaajat työskentelevät asiakkaan taustaan katsomatta jaksamisensa äärirajoilla turvatakseen heidän hyvinvointiaan.
Suomalainen hallintojärjestelmä ja sen virkamiehet ovat riippumattomia, osaavia ja korruptoitumattomia toisin kuin lukuisissa muissa maissa. Infrastruktuurimme on laadukasta ja tasapuolisen julkisen sektorin ylläpitämää.
Suomessa luottamus poliisiin ja puolustusvoimiin on kokemuspohjaisesti rakentunut erittäin vahvaksi. Juuri tälle erittäin tärkeälle luottamukselle virkavaltaa kohtaan rakentuu vakaa yhteiskuntarauhamme.
Suomalainen tiede ja tutkimus yhdessä niille rakentuvaan tutkimuspohjaiseen opetukseen sekä innovaatiotoimintamme on tuottanut paljon huikeita tuotteita, etenkin kun tulokset suhteutetaan maamme piskuiseen väkilukuun.
Kirkon työntekijät puolestaan tekevät joka päivä yhteiskunnalle tärkeää ihmisten hyvinvointia tukevaa työtä.
Edellä olevaa listaa voisin jatkaa vielä, vaikka kuinka ja pitkään.
Julkiset tehtävät ovat leimallisesti ihmisten kohtaamista
Keskustelussa julkisesta sektorista kriitikot käyttävät usein kahta argumenttia. Julkissektoria syytetään tehottomaksi ja pöhöttyneeksi. Kehotan katsomaan sekä ympärille suomalaiseen yhteiskuntaan että edellä olevaa kuvaustani.
Lisäksi jälleen kerran on tarpeen korostaa, että julkisen sektorin tehtävät ovat kaikki tulleet poliittisin päätöksin. Tehtäviä luomassa ja niistä päätöksiä tekemässä on ollut vuorollaan koko poliittinen värikirjo, ihan jokainen.
Tehtävät liittyvät voimakkaan leimallisesti ihmisten kohtaamiseen. Siksi ne edellyttävät inhimillistä ihmistyötä, jolla jo sinällään on monelle kansalaiselle oma, tärkeä itseisarvonsa.
Toinen kriitikoiden argumentti liittyy väitteeseen, ettei meillä ole varaa näin laajaan julkiseen sektoriin. Väitteen esittäjät ovat rivistään henkilöitä ja tahoja, joilla on tiivis omakohtainen suhde yksityiseen sektoriin. He esittävätkin ratkaisuksi yksityisen sektorin osuuden lisäämistä julkisen sektorin toteuttamissa tehtävissä. Joko julkisrahoitteisesti tai niin, että asiakas maksaa itse. Eli pyrkivät siis kanavoimaan rahavirtoja itselleen tai taustayhteisölleen.
Olennainen havainto on myös, että maksukykyiset asiakkaat saavat kyllä tärkeät palvelunsa. Kaikilla eivät kuitenkaan omat varat riitä yksityisen sektorin palvelujen ostamiseen, mistä seuraisi väistämättä huono-osaisuuden lisääntyminen.
Julkisalat ovat laajasti Suomi-koneen ytimessä, siksi kansalaisten ja päättäjien arvostuspuheen niitä kohtaan on lisäännyttävä ja henkilöstöresursseihin on kohdennettava riittävät voimavarat. Julkisen sektorin työntekijöitä loukkaavan syyttelypuheen on loputtava.
Julkinen sektori tuo Sivistys-Suomessa yhteiskuntaan vakautta. Sen tehtävien vetovoimasta on huolehdittava palkka- sekä muilla työsuhde-eduilla, joiden selkeää jälkeenjääneisyyttä on korjattava seuraavalla neuvottelukierroksella.
Tärkeintä on osoittaa puhein ja teoin kunnioitusta ja arvostusta julkista sektoria ja sen työntekijöitä kohtaan. He pitävät meistä kaikista huolta silloinkin, kun omat voimat ja rahat eivät riitä.
