Kevät 2020 jää varmasti mieleeni, kuten on jäänyt kiky-kevät 2016, eläkeuudistus syksyllä 2014 tai työllisyys- ja kasvusopimus syksyllä 2013 ja työurasopimus keväällä 2012. Jälkimmäiset kaksi olivat keskusjärjestöjen neuvottelemia keskitettyjä tulopoliittisia ratkaisuja eli tupoja.

Näitä elämäni keväitä ja syksyjä yhdistää jonkin yhteiskunnallisesti merkittävän, ihmisten arkeen vaikuttavan neuvottelurupeaman viestinnän luotsaaminen maaliin.

Neuvottelijoiden rinnalla puurtaa joukko viestinnän ammattilaisia, jotka osaltaan taiteilevat avoimen ja suljetun tarinan välillä.

Avoimen siltä osin, että liittojen jäsenille ja yhteiskunnalle kuuluu olennainen tieto neuvottelujen kulusta. Suljetun siltä osin, että neuvottelijoita sitovat ”hyvät pöytätavat”. Ne varmistavat, ettei liian varhainen tai yksityiskohtainen viestintä sulje tietä kaikille kelpaavaan lopputulokseen.

Keväästä 2020 tuli kuitenkin erilainen. Tuli korona, mutta tuli myös maalittaminen.

Samalla kun some on lisännyt avoimuutta ja kurkistusikkunan neuvottelupöytiin, se on lisännyt neuvottelijoihin kohdistuvaa systemaattista mustamaalaamista ja pöydistä kantatuvan tiedon värittämistä. Tämä näkyi päättyneellä neuvottelukierroksella.

Neuvotteluviestintään on aina liittynyt annos vauhtia ja vaarallisia tunteita, mutta uskallan väittää, että jokin oli muuttunut.

Kamppailua viestinnän ilmaherruudesta ei käyty kuntasektorilla perinteiseen tapaan palkansaajien ja työnantajan välillä, vaan palkansaajien neuvottelujärjestöjen kesken. Somessa muun muassa JUKOn neuvottelijoihin kohdistui hyökkäyksiä, joissa iskettiin kiinni henkilöön, ei asiaan.

Ihmisten kyky arvioida sanomisiaan on madaltunut, jopa kadonnut sosiaalisessa mediassa. Se on surullista, sillä sanoilla on helppo haavoittaa ja häirinnästä on tullut raskas osa arkea monille julkisaloilla työtään tekeville.

Meistä jokainen on vastuussa vallitsevasta viestintäilmastosta ja julkisen puheen luonteesta. Voimme valita avoimen ja kannustavan tai raskaan ja piikikkään väliltä. Itse jatkan hyväksi havaitsemallani tiellä: Paljon ja huumorilla, tiukassa kurvissa korva maata viistäen. Eikä haittaa, jos sydämellä on joskus kypärä.