Haluatko tietää, miten korona on muuttanut työelämäämme? Osallistu verkkojulkistukseen ensi maanantaina

28.10.2020 10:10

Akava esittelee ensi viikolla Suomen toistaiseksi laajimman koronapandemian vaikutuksia työntekoon selvittäneen kyselytutkimuksen. Kyselyyn on osallistunut yli 30 Akavan jäsenliittoa ja vastannut 15 000 korkeakoulutettua eri ammattiryhmistä.

Korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestön Akavan tutkimusyksikön Akava Worksin tänä syksynä toteuttamassa kyselyssä on selvitetty muun muassa, miten korona on muuttanut asiantuntijatyötä ja miten korkeakoulutettujen työelämä on muuttunut koronan aikana.

Kyselyyn on osallistunut yli 30 Akavan jäsenliittoa ja siihen on vastannut 15 000 korkeakoulutettua eri ammattiryhmistä.

Tulokset esittelee tutkimushankkeen vetäjä, Akava Worksin tutkija Joonas Miettinen. Kommenttipuheenvuorot käyttävät Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen, Tekniikan akateemiset TEKin puheenjohtaja Mari-Leena Talvitie ja Suomen Fysioterapeuttien puheenjohtaja Tiina Mäkinen.

Verkkolähetyksen seuraaminen ei edellytä ilmoittautumista. Yleisö voi myös esittää keskusteluikkunan kautta kysymyksiä lähetyksen aikana. Tule kuulolle verkkoon maanantaina 2. marraskuuta. Lähestys kello 10–11 osoitteessa https://www.mediaserver.fi/live/akavaworks.