Kunta-alan mielenosoitus Helsingissä 5. huhtikuuta – ”Enää emme odota”

5.4.2022 09:15

Tule mukaan pitämään ääntä kunta-alan ammattilaisten puolesta Helsingin Senaatintorille! ”Kunta-alan työntekijät ovat odottaneet vuosia ansaitsemaansa arvostusta ja oikeutettuja palkankorotuksia. Enää emme odota”, sanoo JUKOn hallituksen puheenjohtaja Olli Luukkainen.

Kunta-alan neuvottelujärjestöt JUKO ja JAU (JHL ja Jyty) järjestävät mielenosoituksen kunta-alan ammattilaisten puolesta Helsingin Senaatintorilla tiistaina 5. huhtikuuta kello 17–19.

– Haluamme herättää työnantajat ja päättäjät siihen, että kunta-alan asiantuntijat ansaitsevat tärkeästä työstään oikeudenmukaisen korvauksen. Tätä väkemme on odottanut jo vuosia. Enää emme odota, sanoo JUKOn hallituksen puheenjohtaja Olli Luukkainen.

Kunta-ala = laaja joukko asiantuntijoita

Olli Luukkaisen mukaan arvostuksen ja ansiotason patoutuma on päässyt valtavaksi.

– Yli kymmenen vuoden ajan kunta-alan asiantuntijat ovat saaneet vain nimellisiä korotuksia, kun Suomen vientiä on yhteisvoimin pelastettu. Lisäksi vuonna 2016 tehty kilpailukykysopimus eli kiky kohdentui epäoikeudenmukaisesti julkisen sektorin palkansaajiin.

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn toiminnanjohtaja Maria Löfgren muistuttaa, että kunta-alan henkilöstössä ei ole kyse vain yhdestä ryhmästä, vaan todella isosta ja monipuolisesta joukosta asiantuntijoita.

– Jukolaisten liittojen joukkoamme ovat esimerkiksi opettajat, sosiaalityöntekijät, lääkärit, terveydenhoitajat, psykologit, fysioterapeutit, toiminta- ja puheterapeutit, terveys- ja ympäristötarkastajat ja kirjastonhoitajat, Löfgren kertoo.

Mielenosoituksessa painavaa puhetta ja musiikkia

Mielenosoitukseen ovat tervetulleita kaikki kunta-alan työntekijät sekä muut, jotka ymmärtävät kunta-alan ammattilaisten työn merkityksen ja haluavat osoittaa tukensa näille ihmisille.

Senaatintorin tilaisuudessa musiikista vastaavat Paleface ja Jonna Tervomaa. Puhujina ovat muun muassa Olli Luukkainen, JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine sekä Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima.

Tilaisuuden juontaa Ylelle Tilipäivä-sarjan tehnyt Ina Mikkola.

Mielenilmauksesta on luotu Facebookiin Ylös palkkakuopasta -tapahtuma, jonne voi klikata itsensä mukaan ja kutsua myös kaverit ja kollegat.

Teksti | Riitta Ryynänen JUKO

Juttu julkaistu ensimmäisen kerran 23.3.2022 kello 9.30.

Kunta-faktat

Sopimukset | Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus (KVTES), Kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus (OVTES), Kunnallinen lääkärien virkaehtosopimus (LS), Kunnallinen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimus (TS), Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimus SOTE-sopimus

Palkankorotusten ja työehtomuutosten kustannusraami neuvotellaan yhteisessä pääneuvotteluryhmässä, muut työehdot sopimusalojen omissa neuvotteluryhmissä. JUKO tiedottaa pääneuvotteluryhmän neuvottelujen lisäksi KVTES- ja SOTE-sopimusneuvotteluista.

Neuvottelijat | puheenjohtaja Olli Luukkainen (OAJ), toiminnanjohtaja Maria Löfgren (JUKO), neuvottelujohtaja Laura Lindholm (Lääkäriliitto) ja edunvalvontajohtaja Jari Järvi (KTK Tekniikan Asiantuntijat), neuvottelupäällikkö Jouni Vattulainen (SOTE-sopimus / JUKO)

Pääsopijat | JUKO, Julkisen alan unioni JAU (JHL, Jyty), Sote (Super, Tehy, SPAL) ja Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT

Kuntasektorin sopimukset koskevat noin 425 000:ta palkansaajaa.

Miksi virka- ja työehtosopimusneuvottelut?

Palkansaajien järjestöt ja työnantajajärjestö neuvottelevat virka- ja työehtosopimuksiin useita työelämän määräyksiä, joita ei ole laissa. Neuvotteluissa sovitaan muun muassa palkankorotuksista sekä työaika- ja lomamääräyksistä.

Sopimukset määrittelevät vähimmäistason, jota paremmista ehdoista voi sopia paikallisella, tarkentavalla sopimuksella.

Virka- ja työehtosopimuksiin sisältyy laadullisia ja rahassa määriteltyjä etuuksia. Neuvottelut etenevät tavallisesti niin, että ensin käsitellään laadulliset tavoitteet ja niiden mahdolliset kustannusvaikutukset, vasta lopuksi osana kokonaisuutta sovitaan palkoista.