Kuntatyönantajien ja pääsopijajärjestöjen yhteinen suositus kunnille ja kuntayhtymille

16.5.2019 15:12

Nuorten työllistämisen edistämiseksi ja yhteiskuntatakuun toteuttamiseksi

KT Kuntatyönantajat ja pääsopijajärjestöt yhteisesti kannustavat kuntia ja kuntayhtymiä edistämään nuorten työllistymistä ja yhteiskuntatakuun toteutumista.

Hyviä toimenpiteitä ovat esimerkiksi:
- nuorten työllistäminen hyödyntäen Työ- ja elinkeinotoimiston myöntämää nuorten palkkatukea (Sanssi)
- järjestämällä nuorille kesätöitä
- tarjoamalla nuorille harjoittelu- ja oppisopimuspaikkoja

Nuorten palkkatuki Sanssi

Sanssi- kortti on työ- ja elinkeinotoimiston myöntämä työllistämisseteli. Sanssi-kortti voidaan myöntää nuorelle, vastavalmistuneelle työnhakijalle. Nuorten palkkatuki Sanssia esitellään mol.fi-sivustolla.

Sanssi-kortti osoittaa työnantajalle, että kyseisen nuoren palkkakustannuksiin voidaan myöntää palkkatukea. Tämän takia kunnan/kuntayhtymän kannattaa varmistua ennen työsopimuksen tekemistä, että Työ- ja elinkeinotoimisto tulee myöntämään ko. palkkatukea.

Nuorelle maksettavan palkan pitää olla työehtosopimuksen mukainen.

Nuorten yhteiskuntatakuu

Pääministeri Jyrki Kataisen hallitus on ohjelmassaan päättänyt toteuttaa nuorten yhteiskuntatakuun niin, että jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta.

Nuorten yhteiskuntatakuu on hallitusohjelman strategisessa toimeenpano-suunnitelmassa asetettu yhdeksi hallitusohjelman kärkihankkeeksi.

Nuorten yhteiskuntatakuu muodostuu seuraavista osa-alueista ja kohderyhmistä:

1. Nuorten yhteiskuntatakuu koskee kaikkia alle 25-vuotiaita, joilla ei ole työtä tai koulutusta. Takuu koskee myös 25–29 -vuotiaita vastavalmistuneita.

2. Nuorten yhteiskuntatakuuta täydennetään koulutustakuulla, joka astui vuoden 2013 alusta voimaan. Koulutustakuu otetaan kokonaisuudessaan käyttöön syksyllä 2013, jolloin yhteishaun tietojärjestelmä on uudistettu.

3. Nuorten aikuisten osaamisohjelmassa tulleet uudet aloituspaikat ovat käytettävissä jo 2013 ja siitä eteenpäin. Nämä paikat koskevat kouluttamattomia alle 30-vuotiaita nuoria.

Nuorten yhteiskuntatakuu koskee kaikkia alle 25-vuotiaita ja kaikkia alle 30-vuotiaita vastavalmistuneita (valmistumisesta alle 12 kk). Takuu sisältää palveluprosessin tehostamisen ja lupauksen siitä, että jokaiselle alle 25-vuotiaalle ja jokaiselle alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle työttömänä työnhakijana olevalle nuorelle tarjotaan viimeistään työttömyyden jatkuttua yhdenjaksoisesti kolme kuukautta nuoren tilannettaan edistävä aktiivivaihtoehto.

KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS
JULKISALAN KOULUTETTUJEN NEUVOTTELUJÄRJESTÖ JUKO RY
KUNTA-ALAN UNIONI RY
TEKNIIKKA JA TERVEYS KTN RY
TOIMIHENKILÖIDEN NEUVOTTELUJÄRJESTÖ TNJ RY