Rauma painosti henkilöstönsä pakkovapaille

16.5.2019 15:11

Rauman kaupunki painosti henkilöstönsä palkattomille pakkovapaille uhkaamalla pitkillä lomautuksilla. Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn puheenjohtajan Olli Luukkaisen mielestä yt-menettelylle ei ollut todellista perustaa eikä tarvetta, vaikka sitä perusteltiin tuotannollisin ja taloudellisin syin.

- Ennakkotiedot Rauman vuoden 2016 tilinpäätöksestä osoittavat 8,3 miljoonan euron ylijäämää, mikä on 12,4 miljoonaa euroa budjetoitua parempi. Lomautuksilla ja pakkovapailla kaupunki keräsi 1,9 miljoonaa euroa ja kiittää nyt henkilöstöään ”vastuullisesta toiminnasta”, kun se oli poissa työstä lomautusuhkausten pelottamina, Luukkainen hämmästelee.

- Kunnan tehtävänä on tuottaa kuntalaisille peruspalvelut, ei tehdä taloudellista voittoa eikä käyttää raumalaisten verorahoja esimerkiksi liike-elämää tukeviin investointeihin. Euro on vain väline, ei arvo itsessään, Luukkainen tähdentää.

- Puhe talkoovapaista on harhaanjohtavaa. Rauma vain välttelee vastuutaan työnantajana. Talkootyö ei kuulu kunnalliseen palvelussuhteeseen, eikä vapaa ollut vapaaehtoinen. Kaupungin palvelutasoa leikattiin perusteettomalla lomautusuhkalla ja henkilöstön palkkarahaa siirrettiin kaupungin budjetin ulkopuolisiin investointeihin.

Rauman tapahtumat ovat Luukkaisen mukaan koetelleet luottamusta kunnallista työnantajaa ja paikallista sopimista kohtaan.

Kaupunki on selitellyt vuoden 2016 ­­­tulostietoja parhain päin. Työntekijöiltä vaadittiin helmikuun loppuun 2016 mennessä sitovat ilmoitukset palkattomista vapaista. Niiden vaikutus talouteen oli kaupungin mukaan nähtävissä kuitenkin vasta vuoden lopulla. JUKOn mielestä jo lomautuspäätöstä tehtäessä oli selvää, ettei lomautuksille eikä pakkovapaille ollut tarvetta.

JUKO hämmästelee muitakin Rauman kaupungin näkemyksiä. Se kertoo kiky-sopimuksen säästäneen sille 0,7 miljoonaa euroa jo 2016, vaikka sopimus tuli voimaan vasta helmikuun alusta 2017.

JUKO neuvottelee noin 210 000 koulutetun palkansaajan palvelussuhteen ehdoista kunnan, valtion, kirkon ja yliopistojen sopimusaloilla. Kaikkiaan JUKO on osapuolena sopimuksissa, jotka koskevat lähes 600 000 suomalaista palkansaajaa.

 

lisätiedot:

puheenjohtaja Olli Luukkainen, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, puh. 0500 652 872