Yt-neuvottelut | Myös näillä työpaikoilla on käyty tai käydään tuotannollis-taloudellisia yt-neuvotteluja

5.6.2026

Henkilöstöstä on haettu säästöjä kuluneena keväänä sekä hyvinvointialueilla ja valtiolla että kuntasektorilla, kirkon alalla ja yliopistosektorilla.

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde kertoi 10. kesäkuuta, että se aloittaa koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut. Neuvottelujen piirissä on noin 18 000 henkilöä. Alustavasti Pohde arvioi vähennystarpeeksi 500 henkilötyövuotta.

Toimenpiteet kohdistuisivat pääosin johtoon ja esihenkilöihin, asiantuntijoihin sekä hallinnon ja tukipalvelujen tehtäviin. JUKO-liittojen jäseniä 22. kesäkuuta alkavassa yhteistoimintaneuvottelussa edustaa muun muassa pääluottamusedustaja Piia Salo.

Hyvinvointialueen tavoitteena on leikata henkilöstökuluja vuonna 2027 noin 30 miljoonalla eurolla. Pohteen alijäämien tulisi olla katettuina ensi vuoden loppuun mennessä, lisäaikaa se voi saada enintään ensi vuoden loppuun.

◊◊◊

Lohjan seurakunnan muutosneuvottelut päättyivät toukokuussa lukuun ottamatta hallinnon uudistamista. Neuvottelujen lopputulemana seurakunnan eri toimialoilta vähennetään 21,7 henkilötyövuotta vuoteen 2028 mennessä. Vähennykset toteutetaan jättämällä täyttämättä eläköityvien tehtäviä ja päättämällä osa määräaikaisista palvelussuhteista. Hallinon osalta muutosneuvottelut jatkuvat. JUKO-liittojen jäseniä edustaa pääluottamusmies Anna-Maija Lakomaa.

◊◊◊

Pohjois-Savon hyvinvointialue ilmoitti 27. toukokuuta aloittavansa 12 500:aa työntekijää koskevat yt-neuvottelut. Hyvinvointialueen mukaan säästötarve on enintään 300 henkilötyövuotta. Viikolla 24 alkavat kahdet neuvottelut, toiset kohdistuvat koko henkilöstöön ja toiset johtoon.

Jukolainen pääluottamusedustaja Anu Muraja totesi Ylelle, että vähennystarve on suuri ja että jo keväällä sihteereitä koskevat yt-neuvottelut johtivat irtisanomisiin. Pohjois-Savon hyvinvointialueella oli myös viime ja toissa vuonna isoja henkilöstöön kohdistuneita yt-neuvotteluja.

Murajan mielestä nyt olisi ”valtakunnallisen keskustelun paikka, että mitä tehdään ja missä”.

Säästöjä Pohjois-Savon hyvinvointialue hakee esimerkiksi eläköitymisistä ja määräaikaisuuksien päättymisistä. Myös lomautukset, osa-aikaistamiset ja irtisanomiset ovat hyvinvointialueen mukaan mahdollisia.

◊◊◊

Etelä-Savon hyvinvointialueen Eloisan 15. huhtikuuta tekonivelyksikössä alkaneet yt-neuvottelut päättyivät erimielisinä. Savonlinnan sairaalan tekonivelkirurgia keskeytetään alkaen 26. kesäkuuta. Eloisan mukaan irtisanomisuhan alla oleville pystytään tarjoamaan muita tehtäviä ja osa löytää työpaikan nopealla aikataululla.

Neuvottelut koskivat 26 henkilötyövuotta ja niiden piirissä oli lähinnä sairaanhoitajia. Henkilöstöjärjestöjen mielestä työnantajan esityksen vaikutusten arviointi jäi puutteelliseksi erityisesti alueellisen yhdenvertaisuuden osalta. JUKOn pääluottamusedustajat Eloisassa ovat Emma Hokkila, Pinja Stedt, Sini Hintikainen, Kati Auvinen ja Ann-Helena Koivunoro.

Savonlinnan sairaalan tekonivelkirurgian keskeyttäminen ei ole osa Etelä-Savon hyvinvointialueen talouden sopeuttamista. Taustalla on muun muassa valtioneuvoston asetus eräistä leikkauksista ja lääketieteellisistä toimenpiteistä.

◊◊◊

Oulun yliopisto kävi lyhyet muutosneuvottelut 6.–11. toukokuuta. Neuvottelut koskivat uutta tieteidenvälisen toiminnan kokoavan organisaation perustamista ja neuvottelujen piirissä oli yliopiston monitieteellisistä keskuksista yhteensä viisitoista henkilöä.

JUKO-liittojen jäseniä neuvotteluissa edustivat pääluottamusmiehet Timo Kokkonen ja Pirkko Viitala. Lopputuloksena kuusi henkilöä sijoittuu yliopistolla toisiin tehtäviin ja yksi osa-aikainen tehtävä päättyy. Neuvotteluissa sovittiin myös muun muassa muutostuesta.

Neuvottelujen kohteena olivat Biocenter Oulu painoala, Eudaimonia, Infotech, Kvantum-instituutti ja Thule-instituutti.

◊◊◊

Kansallisarkisto kertoi 1. kesäkuuta Hämeenlinnan toimipaikan lopettamista koskeneiden yt-neuvottelujen päättymisestä. Neuvottelut eivät johtaneet irtisanomisiin. JUKO-liittojen jäseniä yt:ssä edusti jukolainen pääluottamusmies Markus Merenmies.

Palvelut Hämeenlinnassa jatkuvat normaalisti marraskuun loppuun. Neuvotteluissa ei tehty päätöksiä muiden toimipaikkojen osalta.

Kansallisarkisto ilmoitti maaliskuussa, että se ryhtyy suunnittelemaan luopumista Oulun ja Joensuun toimipaikoista sekä Mikkelin Pirttiniemenkadun ja Helsingin Siltavuorenrannan toimipisteistä.

◊◊◊

Kemin seurakunta kävi tuotannollis-taloudelliset yt-neuvottelut maalis–huhtikuussa. Jukolainen pääluottamusmies Heli Tuokkola kertoo neuvottelujen sujuneen hyvässä hengessä.

Neuvottelujen lopputulemana on yksi irtisanominen, kaksi tehtävänkuvan muutosta ja yksi osa-aikaistaminen. Lomautuksista seurakunta päätti luopua ainakin toistaiseksi. Erimielisinä neuvottelut päättyivät koskien irtisanomista ja osa-aikaistamista.

◊◊◊

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO edustaa virka- ja työehtosopimusneuvotteluissa 36:ta akavalaista ammattiliittoa, joilla on julkisella sektorilla ja sitä vastaavilla aloilla yhteensä 200 000 jäsentä. Työpaikoilla 3 300 jukolaista luottamusmiestä/luottamusedustajaa edustaa kaikkien JUKO-liittojen jäseniä ja neuvottelee paikallisesti.

  • JUKO sopii liittojen jäsenten virka- ja työsuhteiden ehdoista ja palkoista kunnissa, hyvinvointialueilla, valtiolla, yliopistoissa, evankelis–luterilaisessa kirkossa sekä KT:n yrityssektorilla, Kansallisgalleriassa ja Työterveyslaitoksella.
  • JUKOn jäsenliitot edustavat julkisaloilla muun muassa asiantuntijoita, tutkijoita, esihenkilöitä tai johtotehtävissä työskenteleviä.