Tule meille työkaveriksi! Edellisen toiminnanjohtajamme siirryttyä Akavan puheenjohtajaksi haemme JUKOon uutta tekijää ja näkijää

1.12.2022 10:10

Vielä ehtii. Ilmianna kiinnostuksesi tai vinkkaa kaverille viimeistään 4. joulukuuta.

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön JUKOn toiminnanjohtajana johdat ja kehität järjestön toimintaa sekä henkilöstöä hallituksen strategisten linjausten mukaisesti. Lisäksi vastaat neuvottelusektoreidemme toiminnan tehokkuudesta ja tuloksellisuudesta.

Tehtäväsi on yhdessä JUKOn toimiston ja jäsenyhdistysten kanssa kehittää ja vahvistaa järjestön viestintää sekä vaikuttavuutta.

Toimit järjestön hallinnollisten asioiden vastuuvalmistelijana ja johdat päätöksien toimeenpanoa. Osallistut työmarkkinakentän neuvottelutoimintaan tehtäväkuvassa määritellyn ja työsopimukseen kirjatun mukaisesti. Vastaat työstäsi hallitukselle, esihenkilönäsi toimii hallituksen puheenjohtaja.

Sinulla on aiempaa kokemusta vaativista johtamis- ja neuvottelutehtävistä työmarkkinakentässä. Sinulla on kyky johtaa ja kehittää osallistavasti ja yhteistyöhakuisesti asiantuntijaorganisaatiota. Sinulla on myös laajat verkostot, joita voit hyödyntää tulevassa tehtävässäsi.

Hahmotat isoja asiakokonaisuuksia ja olet taitava koordinoimaan moniulotteista toimintaamme. Olet aktiivinen ja käytät monipuolisesti erilaisia viestintäkanavia. Sinulla on tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja valmiudet työskennellä tarvittaessa ruotsin ja englannin kielellä.

Tarjoamme sinulle merkittävän ja monipuolisen tehtävän alati kehittyvän neuvottelujärjestön johdossa. Saat kokeneen henkilöstömme osaamisen ja tuen työllesi.

Lisää tietoa, hakuohjeet ja lisätietojen antajat löydät täältä.

Ilmianna kiinnostuksesi tai vinkkaa kaverille 4. joulukuuta mennessä! Hakemuksen voit täyttää Oikotien "Hae työpaikkaa" -linkin kautta.