Ihmisiä työmarkkinauutisten takana – ylivoimatilanteessa Jussi Junni jättää vastapuolelle kunniallisen pakotien

16.1.2020 13:21

Neuvottelut kirkon palkansaajien työehdoista alkoivat 15. tammikuuta. Julkisuudessa puhutaan pöydistä, kikystä, tavoitteista, talkoista, palkoista ja vastakkainasettelusta. JUKOn nettisivuilla kerromme myös, että neuvottelijat ovat ihmisiä ja työnsä ammattilaisia.

Kirkon neuvottelut virka- ja työehtosopimuksista käynnistyivät keskiviikkona 15. tammikuuta. JUKOn sopimusten piirissä on kirkossa noin 20 000 palkansaajaa.

JUKOa kirkon neuvotteluissa edustavat JUKOn neuvottelupäällikkö Anne Kaitainen ja kirkon neuvottelukunnan puheenjohtaja Jussi Junni (Kirkon akateemiset AKI).

Esittelemme neuvottelujen edessä koko JUKO-tiimin eli kaikkien jukolaisten sektorien neuvottelijat. Sarjassa vuorossa kirkon neuvottelukunnan puheenjohtaja Jussi Junni. Kuva: Jussi ylärivissä neljäs oikealta.

Jussi Junni: ”Uusimpien selvitysten perusteella kirkon sektorin lakkovalmius on korkealla, jatketaan harjoituksia”

Mikä kevään 2020 työehtosopimusneuvotteluissa on erityisen tärkeää?

Kirkon sektorin palkkojen jälkeenjääneisyyttä korjaava palkkaohjelma. Työaikasääntelyn luominen uuden työaikalain myötä sääntelyn piiriin tuleville hengellisen työn viranhaltijoille. Kilpailukykysopimuksen 24 tunnin työajanlisäyksen kompensointi.

Mikä näyttäisi olevan erilaista kuin aiemmin?

Ei mikään. Samat vanhat heikennysehdotukset näyttävät olevan pöydällä joka kerta.

Miten hankit tietoa neuvottelujen tueksi?

Kulissien takana tapahtuvalla tiedustelutoiminnalla. Jäsenemme ovat soluttautuneet kirkon avainpaikoille.

Monettako kertaa olet mukana?

Riippuu laskentatavasta, sillä neuvottelen myös yksityisellä sektorilla. Työllisyys- ja kasvusopimuksen (tyka) toista vaihetta neuvottelin ensimmäistä kertaa.

Oppi aiemmista neuvotteluista?

Ylivoimatilanteessa vastapuolelle on syytä jättää kunniallinen pakotie.

Toimivin neuvottelutaktiikkasi?

Järkevästi perusteltuja ehdotuksia. Kummalliset poterossa istumiset voi jättää sikseen.

Mieleenpainuvin neuvottelumuistosi?

Koominen väittely siitä, pitääkö työaikaa lisätä 24 tuntia myös työajattomille viranhaltijoille, joilla ei ole minkäänlaista työaikaa.

Henkilökohtainen saavutuksesi neuvottelukierroksilta?

Tämä ei ole millään tavalla yksilölaji. Taustajoukot ovat ne, jotka saavat sulat hattuun ja laittavat kovat piippuun.

Merkittävin neuvottelemalla läpimennyt saavutus?

Uusi palkkausjärjestelmä, jolla luovuttiin yksittäisten virkojen palkkaluokkien määrittämisestä keskustasolla.

Neuvottelijaesikuvasi?

Kiinalainen strategi Sunzi (n. 533–495 eKr.).

Miten virittäydyt neuvottelutunnelmaan?

Harjaan hampaat riittävän kovalla harjalla, että veri maistuu valmiiksi suussa.

Kehen tukeudut neuvottelujen aikana?

Hän ei ole tästä maailmasta.

Kehu vastapuolen neuvottelija tai neuvottelutaho

Palvelualojen työnantajien Paltassa on aina ollut hyvä ilmapiiri ja avointa kaupankäyntiä neuvottelutavoitteista. Kyräily ja vänkääminen puuttuvat kokonaan.

Valitse yksi JUKO-kirjain: Mikä neuvotteluissa tarpeellinen ominaisuus tulee mieleesi?

U niin kuin uskottavuus.

Terveiset JUKO-liittojen jäsenille

Uusimpien selvitysten perusteella kirkon sektorin lakkovalmius on korkealla. Jatketaan harjoituksia.

Miten palaudut neuvottelujen aikana?

Teen 50–100 metriä kierroksen Kolera-altaassa. Mitä kylmempää, sen parempi.

Kenelle purat neuvottelutuntojasi?

Minulla on vain yksi omatunto. Sitä vuodatan kaikille tasapuolisesti.

Terveiset vastapuolen neuvottelijoille

In absentia lucis tenebrae vincunt.

Voimabiisisi?

En tarvitse. Nuuhkin mieluummin Rajamäen väkiviinaetiikkaa.

Mitä syöt neuvottelujen aikana?

Työnantajan kustantamia tarjoiluja. Annan tosin heidän maistaa ensin.

Miten pidät itsesi hyvässä kunnossa?

Pidän sixpackin suojana riittävää rasvakerrosta yöpakkasten varalta.

Paljonko nukut?

Unen määrällä ei ole niinkään merkitystä, vaan laadulla. Sama koskee neuvotteluryhmien kokouksia.

Lisää JUKOn sopimusneuvotteluista

https://www.juko.fi/ajankohtaista/kirkon-sopimusneuvottelut-alkoivat-keskiviikkona/

https://www.juko.fi/ajankohtaista/suomen-suurin-neuvottelujarjesto-juko-haluaa-irti-kiky-tunneista-tai-kunnon-korvauksen-tyoajan-pidennyksesta/