2.11.2026

Julkisen sektorin lomat ovat puhuttaneet viime päivinä. JUKOn toiminnanjohtaja Jouni Vattulainen kertoo perusteet julkisessa julkista työtä tekevien lomille. Vattulaisen ja JUKOn jäsenjärjestön OAJ:n kehittämispäällikön Laura Nurmisen kommentit voit lukea myös Ilta-Sanomista.
Miksi julkisella sektorilla on muita pidemmät lomat?
Kun sopimusneuvotteluissa ei löytynyt 1970-luvulla rahaa palkankorotuksiin, julkisella puolella sovittiin vuosilomalain minimitasoa pidemmistä vuosilomista. Yksityinen sektori sai suuremmat palkankorotukset.
Julkisen sektorin vuosilomat perustuvat siis virka- ja työehtosopimusratkaisuihin, joissa palkankorotusten sijaan pidennettiin lomia.
Miksi julkisella sektorilla lauantait eivät kuluta lomapäiviä?
Kunta-ala luopui parikymmentä vuotta sitten vuosilomauudistuksessa lauantailaskennasta kustannusneutraalisti, eli kenenkään vuosiloma ei pidentynyt. Samalla tavalla uudistettiin valtion vuosilomamääräyksiä muutama vuosi sitten.
Myös yksityisellä sektorilla on työehtosopimuksissa sovittuja vuosilomalakia parempia etuja sekä työajan lyhennyksiä.
Pisimmät lomat julkisella sektorilla kertyvät vasta pitkän, vähintään 15 vuoden työkokemuksen jälkeen.
Millä julkisen sektorin pitkiä lomia perustellaan valtiontalouden säästöpaineessa?
Pidemmistä lomista syyllistäminen on vanhanaikaista mantraa, jossa ei hahmoteta kokonaisuutta. Pitkät lomat ovat tärkeä veto- ja pitovoimatekijä aloilla, joilla julkinen sektori ei pysty kilpailemaan palkoilla.
Työntekijät arvostavat pidempiä lomia. Ne vaikuttavat myönteisesti työhyvinvointiin, työmotivaatioon ja tuloksellisuuteen. Tämä koskee erityisesti asiantuntijatehtäviä.
Julkista sektoria syyllistetään tällä hetkellä lähes kaikesta. Myös poliitikot ovat toistaneet viestiä paisuneesta ja tehottomasta julkisesta sektorista. OECD:n viimevuotisen raportin mukaan Suomessa julkinen sektori työllistää kuitenkin suhteessa vähemmän väkeä kuin julkinen sektori Ruotsissa, Norjassa tai Tanskassa.
Toimiva julkinen sektori on myös aina keskeinen edellytys talouskasvulle ja yhteiskunnan vakaudelle.
Valtiovarainministeriöstä on viitattu julkisen sektorin pitkiin lomiin, mutta kuka ja mikä taho päättää julkisen sektorin lomista tai muun muassa palkoista?
Valtiovarainministeriön viimeaikaiset puheenvuorot hämmentävät. Ministeriöllä näyttää olevan kova hinku puuttua julkisen sektorin palkkoihin, nyt myös vuosilomiin.
Ministeriössä on kuitenkin hyvä muistaa, että palkoista ja muista palvelussuhteen ehdoista sovitaan työ- ja virkaehtosopimusneuvotteluissa, joista neuvottelevat julkisella sektorilla palkansaajien ja työnantajien järjestöt.
◊◊◊
JUKO edustaa virka- ja työehtosopimusneuvotteluissa 36:ta akavalaista ammattiliittoa, joilla on julkisaloilla yhteensä 200 000 jäsentä. JUKO sopii liittojen jäsenten virka- ja työsuhteiden ehdoista ja palkoista kunnissa, hyvinvointialueilla, valtiolla, yliopistoissa, evankelis–luterilaisessa kirkossa sekä KT:n yrityssektorilla, Kansallisgalleriassa ja Työterveyslaitoksella.
Työpaikoilla 3 300 jukolaista luottamusmiestä ja luottamusedustajaa edustaa kaikkien JUKO-liittojen jäseniä ja neuvottelee paikallisesti. JUKOn jäsenliitot edustavat julkisaloilla muun muassa asiantuntijoita, tutkijoita, esihenkilöitä tai johtotehtävissä työskenteleviä.
◊◊◊