Kunta-ala hakee kohennusta palkkojen jälkeenjääneisyyteen

16.5.2019 15:12

Palkansaajat pitivät 16.1. neuvotteluissa esillä erityisesti kunta-alan ansiotason ja ansiokehityksen jälkeenjääneisyyttä.

Kunnan pääneuvotteluryhmässä keskusteltiin 16.1. rakentavasti kummankin osapuolen tavoitteista. Palkansaajat pitivät esillä erityisesti kunta-alan ansiotason ja ansiokehityksen jälkeenjääneisyyttä. Ne vaativat, että nämä ongelmat korjataan esimerkiksi palkkaohjelmalla.

Julkisalan työehtojen on oltava vastakin kannustavia, jotta alalle saadaan osaavaa ja koulutettua työvoimaa. Tämä ei toteudu, jos työnantaja ei sitoudu kuromaan palkkauksellista takamatkaa.

KT Kuntatyönantaja on aiemmin painottanut palkankorotusten jakamista paikallisesti.

Seuraava pääryhmän kokous on 24.1. KT:n odotetaan esittävän tuolloin kantansa palkkaohjelmaan. Keskustelua käytäneen myös paikalliseen sopimiseen liittyvistä työnantajan tekstitavoitteista.

Kunta-alan sopimukset ovat voimassa 31.1. asti.

Lisätietoja, Maria Löfgren, JUKO ry, puh. 040 568 2798