Kuntapöydässä haetaan yhteistä näkemystä palkkalinjaan

16.5.2019 15:12

Osapuolet olivat iltaan klo 19 mennessä lähentyneet korotustasoa ja palkkalinjaa koskevissa keskusteluissaan. Neuvotteluja jatketaan lauantai-ilta ja mahdollisesti myös sunnuntaina.

Kuntapöydässä haetaan yhteistä näkemystä palkkalinjaan

 

Kunta-alan pääneuvottelijat palasivat 3.2. Kuntatalolle vajaan kahden vuorokauden tauon jälkeen. Osapuolet olivat iltaan klo 19 mennessä lähentyneet korotustasoa ja palkkalinjaa koskevissa keskusteluissaan. Myös keskustelut palkkaohjelmasta ovat edenneet. Neuvotteluja jatketaan lauantai-ilta ja mahdollisesti myös sunnuntaina.

 

Yhdeksi vaikeimmin ratkaistavaksi asiaksi on osoittautunut yleiskorotusten ja paikallisten erien suhde sopimuskaudella. Paikalliset järjestelyerät ovat Kuntatyönantajan ehtona ratkaisun synnylle.

 

Lomarahaleikkauksen kompensaatiokysymyksessä ei ole vielä päästy eteenpäin.

 

Sopimuskauden pituudeksi on muotoutumassa 2 vuotta ja 2 kuukautta.

 

Lisätiedot: toiminnanjohtaja Maria Löfgren, puh. 040 568 2798