Hyvinvointi | Tammikuussa huolehditaan mielen hyvinvoinnista

5.1.2023 13:05

Mitä voimme tehdä työyhteisössä ja arjessa, jotta mieli voi paremmin? Kevan kaikille avoimessa, maksuttomassa webinaarissa mielen hyvinvoinnista ja työssä jaksamisesta keskustelevat työntekijät, työnantajat, esihenkilöt ja asiantuntijat. Ilmoittaudu mukaan viimeistään perjantaina 20. tammikuuta. Linkki tässä jutussa.

Mieltä voi ja pitää huoltaa kuten muutakin kehoa. Työpaikalla on mahdollista tehdä useita asioita mielen hyvinvoinnin kohentamiseksi ennen kuin haasteet jaksamisessa vaikuttuvat työkykyyn.

Mielen hyvinvoinnista on huolehdittava päivittäin, mutta erityisen tärkeää se on muutoksessa. Haastavissa tilanteissa hyvä mieli tukee jaksamista.

Julkisalojen työtä ja henkilöstöä haastavat muutokset ja epävarmuus lisäävät riskiä työkyvyttömyyteen. Pula osaavasta henkilöstöstä kriisiyttää paikoitellen organisaatioiden toimintaa yhteiskunnalle elintärkeillä aloilla – siksi mielen hyvinvoinnista on tärkeää puhua juuri nyt.

Jos mielen asiat kiinnostavat, osallistu Kevan kaikille avoimeen, maksuttomaan verkkoseminaariin torstaina 26. tammikuuta kello 15–16.30. Mukana keskustelemassa muun muassa psykologi Ilona Rauhala ja juontajana toimittaja Marja Hintikka.

Webinaarissa on jaossa myös uusinta tutkimustietoa julkisalojen työpaikoilta. Miten mieli voi muutosten keskellä – mikä kuormittaa työssä, mikä tuo iloa?

Ilmoittaudu tästä viimeistään perjantaina 20. tammikuuta

Seminaarin alustajiin voit tutusta täällä

Blogi: Mielenterveyden tukeminen on osa kestävää työelämää | Kevan johtajaylilääkäri Tuula Metsä ja Kestävää työelämää -hankkeen hankejohtaja Maija Träskelin | Keva 9.12.2022