Valtio | Neuvottelut noin 78 000 palkansaajan kuluvan vuoden palkankorotuksista jatkuivat alkuviikosta | Päivitetty 10.1. klo 18.26

9.1.2023 15:08

Jos neuvottelut eivät etene tammikuussa, kaksivuotinen virka- ja työehtosopimus on mahdollista irtisanoa päättymään helmikuun loppuun. Seuraavan kerran neuvotteluosapuolet tapaavat torstaina 12. tammikuuta.

Jouluviikolla tauolle jääneet valtion neuvottelut kuluvan vuoden palkoista jatkuivat maanantaina ja tiistaina.

Seuraavan kerran neuvotteluosapuolet Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, Ammattiliitto Pro ja Valtion työmarkkinalaitos tapaavat ylihuomenna torstaina kello 13.

Jos neuvottelut eivät etene tammikuussa, valtion kaksivuotinen virka- ja työehtosopimus on mahdollista irtisanoa päättymään helmikuun loppuun. Tällöin maaliskuussa 2022 sovittu sopimus neuvoteltaisiin kokonaan uudelleen.

Valtiolla yli puolet henkilöstöstä työskentelee akavalaisille tyypillisissä asiantuntija-, esimies- ja johtotehtävissä.

Neuvottelut vuoden 2023 palkoista alkoivat 12. joulukuuta.

Valtion palkkaratkaisusta ei syntynyt neuvottelutulosta vielä keskiviikkona 21.12.2022 kello 20.45

Seuraa meitä ja keskustelua myös Facebookissa ja Twitterissä @JUKOry. #neuvotellen2022 #neuvotellen2023

Valtio faktat

Sopimus | Valtion yleinen virka- ja työehtosopimus

Neuvottelijat | neuvottelupäällikkö Markku Kojo (JUKO) ja JUKOn valtion neuvottelukunnan puheenjohtaja Jonne Rinne (SPJL)

Pääsopijat | JUKO, Ammattiliitto Pro, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Valtion työmarkkinalaitos

Mikä JUKO?

  • Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO edustaa virka- ja työehtosopimuksillaan 200 000:ta akavalaista.
  • Sovimme virka- ja työsuhteiden ehdoista kunnissa, hyvinvointialueilla, valtiolla, yliopistoissa, evankelis-luterilaisessa kirkossa sekä Avainta-aloilla, Kansallisgalleriassa ja Työterveyslaitoksella.
  • Olemme yhdistysten yhdistys: JUKOlla on 11 jäsenyhdistystä, joihin kuuluu 35 jäsenliittoa.