Valtion neuvotteluissa esillä keskeiset tavoitteet

17.1.2022 16:17

Valtion sopimusneuvottelut jatkuivat tavoitteiden vaihdolla. Palkansaajat tavoittelevat muun muassa muun muassa ostovoimaa parantavaa yleiskorotuspainotteista palkkaratkaisua, parannuksia työaikamääräyksiin ja palkkausjärjestelmien kehittämistä.

Valtion pääsopijajärjestöjen (JUKO, JHL ja Pro) edustajat tapasivat valtion työmarkkinalaitoksen edustajat tänään 17. tammikuuta. Tapaamisessa työntekijä- ja työnantajapuoli esittelivät keskeiset sopimustavoitteensa.

Pääsopijajärjestöt tavoittelevat muun muassa ostovoimaa parantavaa yleiskorotuspainotteista palkkaratkaisua, parannuksia työaikamääräyksiin ja palkkausjärjestelmien kehittämistä. Lisäksi tavoitellaan tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämistä, työhyvinvoinnin parantamista ja palkallisten perhevapaiden pidentämistä.

Työnantajan tavoitteissa oli mukana muun muassa maltillinen palkkaratkaisu. Työaika-, vuosiloma- ja matkakustannusten korvaamista koskeviin sopimuksiin esitettiin joitain muutoksia. Myös perhevapaauudistuksen edellyttämät muutokset halutaan viedä sopimuksiin.

Seuraava tapaaminen on maanantaina 24. tammikuuta, jolloin osapuolet pureutuvat yksityiskohtaisemmin tavoitteisiin.

Kerromme valtiosektorin virka- ja työehtosopimusneuvotteluista kotisivullamme www.juko.fi. Seuraa meitä myös Facebookissa ja Twitterissä @JUKOry aihetunnisteilla #neuvotellen2022 #valtio.

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO edustaa virka- ja työehtosopimuksillaan 200 000:ta akavalaista. JUKO sopii työsuhteiden ehdoista kunnissa, valtiolla, yliopistoissa, kirkossa ja Avainta-aloilla sekä Kansallisgalleriassa ja Työterveyslaitoksella.

Valtion virka- ja työehtoneuvottelut käynnistyivät | 12.1.2022

Valtio-faktat

Sopimus | Valtion yleinen virka- ja työehtosopimus

Neuvottelijat | neuvottelupäällikkö Markku Kojo (JUKO) ja JUKOn valtion neuvottelukunnan puheenjohtaja Jonne Rinne (SPJL)

Pääsopijat | JUKO, Ammattiliitto Pro, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Valtion työmarkkinalaitos

Valtion yleinen virka- ja työehtosopimus koskee noin 78 000:ta palkansaajaa.

Virka- ja työehtoneuvottelujen käynnistymisaikataulu

  • Kunta 11.1. klo 13
  • Avainta 12.1. klo 9
  • Valtio 12.1. klo 13
  • SOTE-sopimus 17.1. klo 11
  • Kirkko 19.1. klo 9
  • Yliopisto 11.2. klo 8
  • Kansallisgalleria ja Työterveyslaitos: aloitusaika vielä sopimatta. Työehtosopimukset päättyvät 31. maaliskuuta.