22.5.2026

Johtotehtävässä uudessa työpaikassa aloittaneella ystävälläni oli tapana kysellä aamukahvin lomassa, mitä itse kullakin on päivän tehtävinä. Hänelle se oli arkinen, pieni huomion- ja kiinnostuksenosoitus.
Samalla ystäväni halusi haistella ilmaa siitä, ettei kuormitus olisi liian suuri. Mutta kävikin ilmi, että henkilöstö koki kysymyksen painostavana. ”Taas se hengittää niskaan”, ehkä ajateltiin ja hätäpäissä yritettiin antaa mahdollisimman tehokkaalta kuulostavia vastauksia.
Lopulta tilanne konfliktoitui. Mikä asian ratkaisi? Miten osapuolien oletukset saatiin kaivettua esille ja uusi tie avattua?
Löytyi se yksi, joka uskalsi avata suunsa ja tulla juttelemaan asiasta ystävälleni.
Ehkä puhumaan tulleella kävi mielessä kollegojen tuntoja kuunnellessa, että olikohan tässä nyt koko totuus. Hänellä oli silmää herkistyä asian äärelle. Hän saattoi kaikki puolimatkaan vastaan.
Tarinassa ei ollut syyllisiä, vaikka tarkoitus ja lopputulos olivat kaukana toisistaan. Oltiin klassisen ongelman äärellä: kumpikin oletti varmistamatta tilannetta.
Ystäväni oletti, että hänet tiedetään empaattisena ja ajattelevaisena, jota hän onkin, mutta eihän häntä vielä tunnettu. Ehkä jonkun muun asian luoman ikävän historian tai vain virhearvion vuoksi henkilöstö puolestaan oletti toisin.
Kummallakin oli inhimilliset syynsä olettamukselleen, mutta useinkaan työelämä ei ole mustavalkoista.
Emme toki voi aina pohtia kaikkia tulkintavaihtoehtoja sanoessamme jotain, mutta tiedostaa tämä problematiikka kannattaa.
Etenkin, jos tilanne hämmästyttää, kannattaa hetki miettiä, mitä minulta meni ohi. Ja olla se rohkea ja selvittää, ollaanko varmasti samalla sivulla.
Näin välttäisimme työpaikalla monta, välillä kohtuuttomatkin mittasuhteet saanutta sotkua ja ymmärtäisimme taas vähän paremmin toisiamme.
Heli Hartman-Mattila | Kirjoittaja on JUKOn hyvinvointialuesektorin neuvottelupäällikkö.
Mikä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO?